Etusivu / Suomeksi / IIF Intohimo 2015-2016 / Sata tarinaa / Käpälämäen Koirahieronta

Käpälämäen  koirahieronta – ammattitaidolla  hyvinvointia koirille

Heidillä on kokemusta koirista 16 vuoden ajalta. Eläinrakkaus ja halu auttaa tulivat esille jo varhain – lapsena Heidi haaveili eläinlääkärin urasta. Vanhempana suunta hieman muuttui ja Heidi valmistui koiriin erikoistuneeksi eläinhierojaksi ja –refleksologiksi vuonna 2012. Into oman yrityksen perustamiseen johti vielä yrittäjäkurssille samana vuonna.

Haave koirien auttamisesta alkoi käydä toteen ja Heidi huomasi, että se tuntui juuri hänelle luodulta työltä. Pelkkä tekninen hierontataito ei riitä vaan auttamiseksi täytyy osata lukea ja kuunnella koiran elekieltä. Pitää nähdä kokonaisuus, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näin ei pidä pelkästään hoitaa oiretta vaan miettiä ja selvittää, mikä aiheuttaa oireet.

Heidin mukaan yrityksestä intohimoisen tekee se, että on palava halu tehdä juuri sitä mitä on tekemässä. Lisäksi pitää olla valmis tekemään töitä saavuttaakseen tavoitteensa ja unelmansa. Heidin intohimo yrittämiseen kumpuaa auttamisenhalusta, joka taas tulee suoraan sydämestä. Koirien tarpeet huomioimalla Heidi auttaa myös omistajia, joilla totta kai on kova huoli karvaisesta ystävästään.

”Huolellisella ja innostuneella toiminnalla saan onnistuneita hoitotuloksia, tyytyväisiä hännän heilutuksia ja omistajalle iloisen hymyn. Positiivinen kokemus vie sanaa eteenpäin”, Heidi kertoo.

Asiakkaan saapuessa vastaanotolle seuraava tunteroinen omistetaan vain koiralle. Puhelimet tulee laittaa kiinni ja kelloa ei ole näkyvissä - Heidi työskentelee koiralle ja omistajalle ilman keskeytyksiä ja niin kauan kuin on tarve.

”Koirahieronnan myötä olen oppinut yrittämisestä ensinnäkin sen, ettei mikään ole itsestään selvää ja toisena, että maltti ja sinnikkyys palkitaan. Mitä tulee itse työhön, niin välillä havahdun itsekin siihen, miten paljon tietoa ja taitoa matkan varrella onkaan kertynyt. Tästä saan osaltaan kiittää omaa pientä koiralaumaani, jossa jokainen omalla olemuksellaan ja persoonallaan edelleen opettaa minulle uusia asioita päivittäin.”

Koirahierontayrittäminen ei ole ollut pohjoisen sijainnin suhteen helpoin valinta. Se, että on saanut tiedon asiakkaille on ollut haastavaa. Hyvien hoitotulosten myötä puskaradio on toiminut hitaasti mutta varmasti. Heidi tekee myös yhteistyötä kaupungin eläinlääkäreiden kanssa, jotka usein ohjaavat koiria Heidin vastaanotolle.

Asiakkaiden kommentteja:

"Innostava nuori yrittäjä, joka haluaa laittaa juuri sen oman jutun onnistumaan täällä korvessa."

"Heidi on ajan tasalla ja hankkii uutta tietotaitoa, eikä ole jumittunut vain siihen yhteen hoitomuotoon. Hän panostaa siihen mitä tekee."

"Paras ja todella tarpeellinen yrittäjä täällä Kuusamossa. Taitava työssään ja erittäin laaja tieto/taito käsitellä koiria. Iloinen, mukava ja helposti lähestyttävä persoona eli hänen luonaan on mukava käydä sekä koirilla ja heidän omistajillaan."

www.kuusamonkoirakeskus.com