Chalupan ravintolakonsepti synnyttää ruokavallankumoksen

Meksikolaistyyppistä ruokaa tarjoava Chalupa on fast casual -konsepti, mikä tarkoittaa tuoreista, vastuullisesti tuotetuista raaka-aineista valmistettua, kohtuuhintaista ruokaa. Kokeneet ravintoloitsijaveljekset Iman ja Amin Gharagozlu unelmoivat Chalupan tyylisestä konseptista vuosia.

Chalupa Amin ja Iman.jpg

”Konseptin tavoitteena on tuoda asiakkaille jotain raikasta ja uutta. Annokset valmistetaan alusta asti itse. Meille on tärkeää, että raaka-aineet ovat tuoreita ja että voimme tarjota monipuolisia annoksia. Iskulauseemme ”food revolution” ei ole liioiteltu, sillä kyse on Suomen markkinoiden kannalta jopa vallankumouksellisesta uutuuskonseptista”, sanoo Chalupan luova johtaja Iman Gharagozlu.

Fast casual -käsitteen hän selittää näin: ”Se on sitä, kun gourmet-ruokaa tarjoillaan fastfood-tyyliin.”

Kasviksilla, lihalla, yrteillä ja kastikkeilla täytettävät burritot ja tacot erottuvat edukseen maukkaudellaan ja monipuolisuudellaan. Ainekset eivät tule purkista, vaan ne valmistetaan itse. Asiakas saa annoksen nopeasti, vaikka teollisesta pikaruuasta ei missään nimessä olekaan kyse.

”Laadukkaat raaka-aineet ovat koko toiminnan ydin. Intohimonani on tehdä herkullista ja mutkatonta ruokaa, joka saa asiakkaan tulemaan ravintoloihimme uudelleen ja uudelleen. Uskon, että intohimo näkyy tuotteissamme ja ravintoloissamme.”

Chalupa taco.jpg

Ensimmäinen Chalupa-ravintola avasi syyskuussa 2015 Helsingin Kallioon. Talvella ravintoloita oli pääkaupunkiseudulla jo neljä. Tampereelle ketju laajensi keväällä. Ketjun on tarkoitus levittää food revolutionia muuallekin Suomeen laajentumalla franchising-periaatteella.

Chalupa on osa Kotipizza Group -konsernia, johon kuuluvat myös Kotipizza-ketju ja hankintayhtiö Helsinki Foodstock. Kotipizza Group listautui Helsingin pörssin päälistalle heinäkuussa 2015 aloittaen uuden luvun yrityksen tarinassa. Yksi listautumisen merkittävämpiä syitä oli halua kasvaa ja tuoda markkinoille uusia fast casual -konsepteja, joista Chalupa on ensimmäinen.

http://www.chalupa.fi/