Eskimo

Eskimo taistelee parhaiden makujen puolesta.

Katsomme jo perheyrityksen seuraavan kvartaalin, 25 vuoden päähän, vuoteen 2040. Strategiamme mukaisesti tavoittelemme ylivoimaisen asiakaskokemuksen tuottamista niin kotikulinaristeille kuin keittiöissä työskenteleville ammattilaisillekin.

Kaikkea tekemistämme leimaa intohimoinen suhtautuminen parhaiden makujen rakentamiseen ja ideoiden synnyttämiseen niitä varten. Aloitimme vuosi sitten matkan teollisuusyrityksen tuotantokeskeisestä arjesta kohti aitoa asiakaslähtöisyyttä, brändin vahvistamista ja palveluiden korostamista ikiaikaisen tuotelähtöisyyden sijaan. 

Toimitusjohtajamme Peter Fredman tapaa käyttää hashtagia, #, intohimolla omissa somepostauksissaan. Paljon kertoo sekin, että toimistojemme vierailijaverkkojen salasana on, mikäs muu kuin INTOHIMOLLA. Sydämellä tekeminen on syvällä Eskimon kulttuurissa, emmekä halua koskaan kadottaa sitä. Muutosmatkamme on ollut vauhdikas ja tuottanut jo ensimmäisen vuoden aikana tulosta. Emme valita olosuhteiden vaikeutta, emme katso peruutuspeiliin. Näemme ympärillämme runsaasti mahdollisuuksia, joita digitalisoitumisen nopea omaksuminen ja käyttöönotto koko organisaatiossa vahvistavat. Kerromme muutoksestamme avoimesti muutosblogissamme, joka löytyy verkkopalvelumme www.eskimofinland.fi/yritys kautta - tai toistaiseksi myös suoraan osoitteesta www.eskimo2040.com - #Eskimo2040 -tunnuksella muutoksestamme kerrotaan myös mm. Twitterissä.

Eskimon yritystarina nuotiopiirillä
https://www.youtube.com/watch?v=TcbOHvrap-4

Asiakastarina Tero Mäntykangas, ravintola Oula, Lapland Hotels - Kulissit kokkien takana – Eskimo
https://www.youtube.com/watch?v=kwttoGsbGhY