helsinkilimo.jpg 

Intohimoinen yritys: Helsinki Limo Oy

Helsinki Limo Oy on yrittäjä Lauri Kovasen vuonna 2011 perustama tilausajoyritys, joka on kasvanut alan merkittäväksi erityistoimijaksi Suomessa. Yritys tarjoaa koko kirjon korkeatasoisia ja asiakkaille yksilöityjä henkilökuljetuspalveluita. ”Toimimme monille asiakasyrityksillemme ikään kuin heidän omina autoinaan ja kuljettajinaan, emmekä korosta heidän palveluksessaan yritystämme. Autojen tunnuksettomuus on myös tärkeää erityisesti turvallisuutta vaativissa tilauksissa.” Lauri toteaa.

Helsinki Limo on kasvanut jokaisena toimintavuonnaan voimakkaasti ja kannattavasti. Vuoden 2015 liikevaihto nousee jo noin 2 miljoonan vajaan 10% tuloksella. Sijoitetun pääoman tuotto on hyvällä tasolla. Konserni työllistää reilut 50 vakituista ja osa-aikaista työntekijää.

Lauri Kovanen, 32, työskenteli aiemman nuoruutensa samalla alalla toimivassa perheyrityksessä. Kun suvussa tehtiin omistusjärjestelyjä, oli aika etsiä uusia haasteita ja tehdä jotain omaa.
”Pitkän kokemuksen myötä halusin jatkaa kesken jäänyttä työtä ja panostaa niihin asiakaspalvelullisiin lisäarvoihin ja palveluihin, joita emme aiemmassa kokoluokassa pystyneet toteuttamaan.” omistaja kiteyttää.

Yritys on ollut toteuttamassa monia tapahtumakokonaisuuksia yrityselämässä ja viihdemaailmassa. Asiakkaat ovat laatutietoisia ja hyväkin myyntityö vaatii avukseen usein myös referenssejä. Helsinki Limon maine luotettavana ja korkealuokkaisena tilausajoyrityksenä onkin poikinut useita tiiviitä yhteistyösuhteita liike-elämässä sekä esimerkiksi Helsingin keskustan tasokkaimpien hotellien kanssa.

Helsinki Limon kyky uusiutua, kehittyä ja menestyä perustuu henkilöstön kokemukseen sekä avoimeen uuden oppimiseen alalla.
”On helppo työskennellä tiimin kanssa, kun työntekijämme ymmärtävät avata asiakkaille ovet auton ulkopuolelta, ajaa pehmeästi ja turvallisesti sekä huolehtia asiakkaiden mukavuudesta.” Lauri summaa.

Asiakaskokemus viimeistellään pienillä asioilla: Takapenkeillä on huovat ja kotimaiset, lasipullotetut Veen-lähdevedet. Uusinta premium-luokkaa olevissa autoissa on ilmainen wifi-yhteys. Parhaillaan rakennettavaan uuteen minibussiin tehdään kotiteatteria suomalaisista Genelec-kaiuttimista. Tärkeintä on kuitenkin asiakkaan ja kuljettajan välinen luottamus.

Helsinki Limo ei pelkää ammattiliikenteelle kaavailtuja normiuudistuksia. ”Niissä on aina hyvät ja huonot puolensa, mutta tärkeintä on kääntää ne omaksi voitokseen. Tulevaisuus voi tuoda uusia kilpailijoita, mutta mahdollistaa samalla meille vapaammat kasvu- ja kehittämismahdollisuudet.” Lauri Kovanen lopettaa.

www.helsinkilimo.com