Höyryssä pöhisee

Joskus höyry nousee tekemisen meiningeistä niin, että menee ikkunatkin huuruun. Rovaniemeläisessä digi- ja mainostoimistossa tehdään se, mitä luvataan ja pysytään muuttuvan mainosmaailman muutoksissa mukana. Höyryllä saman katon alta löytyy sekä suunnittelu- että koodausosaamista. Tekijöinä höyryläiset ovat kaikki tasa-arvoisia ja jokaisella on vaikuttamisen mahdollisuus yhteiseen tekemiseen. Keskiössä Höyryn töissä ovat asiakkaan etu, uudet ja ketterät mutta silti asiakkaalle tolkut ratkaisut, jotka ihan oikeasti palvelevat asiakkaan arkea. Asiakas saa myös kumppanin kehittämiseen ja olkapään ongelmatilanteissa. Kohisten kasvavan digimainonnan haasteita ei tarvitse enää pohtia yksin. Höyryltä löytyy numero, johon soittaa!

Asiakkailleen höyryläiset neuvovat, miten asioita tehdään uudella tavalla ja oikein. Ensin hoidetaan perusasiat kuntoon ja kaivetaan esiin asiakkaan tarina. Tämän työn jälkeen siirrytään strategioihin ja teknologioihin. Näissä asioissa auttaa joukko fiksuja, tiedonhaluisia ja työtä pelkäämättömiä osaajia, jotka innostuvat yhdessä asiakkaiden kanssa.

Höyryllä ollaan rehtejä ja luotettavia. Mainosalan asiantuntijat haluavat ja osaavat kääntää asiat asiakkaalle helposti ymmärrettäväksi kieleksi. Oikeasti ajatellaan asiakkaan parasta. Höyryllä osataan myös muuttua, mikä näkyy asiakkaille saakka. Höyryläisillä on myös mahdollisuus kehittyä ja muokata omaa osaamistaan mainosmaailmassa. Tekijöiden joukko on vielä maltillinen ja kaikilla on tilaa vaikuttaa yrityksen tulevaisuuden suuntaan. Työpäivät ovat Höyryllä vaihtelevia ja opettavaisia. Aina on mahdollisuus oppia jotain uutta ja heittää mielikuvitusta peliin. Pohjoinen luova hulluus saattelee joskus haastaviinkin paikkoihin, joista vähintäänkin opitaan uutta ja saadaan taas uutta osaamista reserviin. Höyryllä tehdään monenlaista. Tylsää siellä ei ole.

http://www.hoyry.net