JuhlaGuru

Jenna Antinmaa perusti JuhlaGurun vuonna 2013, kun hän halusi tehdä työkseen jotain itseään innostavaa. Näin vakaa työ pankkialalla sai jäädä. JuhlaGurun päätoimiala on tapahtumatuotanto, joka sisältää kaiken tapahtumien suunnittelusta toteutukseen ja loppusiivoukseen. Yrityksen asiakkaina on sekä yksityisiä henkilöitä että yrityksiä. 

_CA_1675.jpeg

Jennalla on yrittäjänä positiivinen asenne. Hän kertoo, että epäonnistumista ei voi jäädä miettimään vaan tulevaa kohden mennään kirkkain silmin. Kun asiakastilaisuuteen on laitettava nutturakampaus ja kampa on unohtunut kotiin, löytyy apu vaikka tiskiharjasta. JuhlaGuru Jenna itse kuvaa intohimoista yritystä sellaiseksi, jossa on uteliaisuutta, rohkeutta ja vireyttä - tekemiseen tartutaan täysillä, ratkaistaan jokin ongelma uudella tavalla ja autetaan muita. Uusia ideoita syntyy jatkuvasti ja niitä kaikkia ei voi ehtiä toteuttamaan.

Vaikka kaikista ei ole samaan, JuhlaGurun tarina on jo innoittanut muitakin yrittäjyyteen. Jenna käy mielellään kertomassa yrittäjyydestä oppilaitoksissa ja innostamassa muita esimerkillään. Hän on muun muassa saanut kiitokset kesätyökseen yrittäjäksi lähteneeltä nuorelta.

Yksinyrittäjällä intohimoisen yrittämisen vastapuolena on se, että itseään pitää muistuttaa myös vapaa-ajasta ja perheestä. Kun työ ei tunnu työltä, siitä saa kuitenkin paljon energiaa ja jaksaa enemmän. Vaikka intohimoisessa yrityksessä asiat tehdään ilolla, on myös epävarmuutta kuitenkin opittava sietämään ja luotettava siihen, että asiat järjestyvät. Muuten hommia ei voi tehdä täysillä.

www.juhlaguru.fi

JG-logo-lila.png