Kallo – yhteinen työpaikka luovaa työtään rakastaville

Kallolaisten intohimona on luoda Kallosta innostusta ruokkiva yhteinen yritys ja työpaikka. Yritys, jossa intohimolla työtään tekevät markkinoinnin ja kulttuurin ammattilaiset voivat yhdessä tehdä rakastamaansa työtä ja tarjota asiakkailleen uudenlaisia ratkaisuja.

Kallo on syntynyt kolmen luovan alan tekijän intohimosta rakentaa itselleen maailman paras työpaikka. He näkivät, että yhä useampi tulee työllistymään omassa työssään. Miksei itselleen voisi rakentaa työn lisäksi myös työpaikan?

Kallo Works osuuskunta perustettiin vuonna 2009. Yrityksen missiona on luoda sisällön, visuaalisuuden, tapahtumien ja taiteen taitajille kannustava tapa työllistää itsensä. Kallon
omistavat sen työntekijät, ja se on vahvasti tekijöidensä yhteinen yritys. Tänään Kallossa työskentelee kuusi graafisen suunnittelun, viestinnän, sisällöntuotannon, kulttuurituotannon, tapahtumien ja taiteen tuotannon ammattilaista Porissa, Turussa ja Tampereella. Heitä yhdistää intohimo omaan työhönsä ja alaansa. He työskentelevät Kallossa, jotta voivat tehdä rakastamaansa työtä täysillä, asiakkaidensa parhaaksi.

Jokainen Kallossa työskentelevä on mukana kehittämässä yhteistä yritystä. Tavoitteena on kasvattaa Kallosta menestyvä markkinoinnin, viestinnän, taiteen ja tapahtumatuotannon toimija. Sekä jäsenmäärä että yrityksen liikevaihto ovat kasvaneet tasaisesti. Onnistumiset lisäävät innostusta. Kallon visiona on mm. hankkia jäsenilleen entistä toimivampi yhteisöllinen työtila, jonne mahtuisi uusiakin tekijöitä. Oman osaamisen tarjoaminen Kallon jäsenenä ja Kallon brändin alla on ollut kaikille oma valinta. Valinta, joka on syntynyt halusta vaikuttaa, kehittää ja mahdollistaa. Halusta muuttaa totuttua ja luoda uusia tapoja toimia. Halusta toteuttaa tärkeäksi kokemiaan asioita.

Kallolaiset haluavat luoda yrityksestään positiivisen vastavoiman ja vaihtoehdon yksin keittiön pöydän ääressä tehtävälle freelancertyölle ja yksinyrittämiselle. Kallo haluaa olla enemmän kuin laskutus- tai tilaosuuskunta. Kallo on tekijöilleen tukea, yhteisöllisyyttä, yhteisiä projekteja, työvälineitä, näkyvyyttä ja yrittämisen hallinnollisia palveluita. Yrityksenä se pyrkii rakentamaan luovan alan ammattilaisille edellytykset menestyä ja voida hyvin itsensä työllistävinä yhdessäyrittäjinä.

kallot-etusivulle_1.jpg

http://www.kallo.fi/