Tavoitteena maailman paras lakritsi

Mistä tulee maailman paras lakritsi? Kouvolasta tietenkin! Ainakin jos asiaa kysyy Kouvolan lakritsin toimitusjohtajalta, lakutehtailija Timo Nisulalta.

Nisulalla on selkeä tavoite tuotteensa suhteen. ”Tavoite on satakertaistaa brändi ja tehdä Kouvolan lakritsasta maailman paras laku, the lakritsi. Niin, että jos joku puhuu Equadorissa lakritsista, kaikki ajattelevat heti Kouvolan lakritsia”, Timo kuvailee.

Kaikesta päätellen yhtiö on matkalla siihen tavoitteeseen. Anna-lehden jutun mukaan Kouvolan lakritsi on yksi kymmenestä hyvästä syystä vierailla kaupungissa ja alkuvuodesta kuutta avointa työpaikkaa haki yli tuhat hakijaa. Ja valittiinhan Kouvolan lakritsi Suomen parhaaksi lakuksi jo vuonna 1995.

Mitä tulee numeroihin, viime vuonna yhtiön myynti ja vienti kasvoivat ja tuotantoennätykset rikkoutuivat. Menestyksen johdosta Kymen yrittäjät palkitsi yrityksen Kymenlaakson maakunnallisella yrittäjäpalkinnolla.

Nisulalla on ollut näppinsä pelissä vuodesta 2008 lähtien. Silloin hän tuli osakkaaksi yritykseen. Vuonna 2014 hän osti yrityksen kokonaan itselleen ja myi muut yrityksensä pois. Siitä lähtien lakritsi on ollut se juttu. Lakua tehdään intohimolla, rakkaudella ja asenteella.

Menestyksen eteen on tehty töitä. Yrityksessä on kehitetty uusia tuotteita, kuten keväällä myyntiin tuleva lakritsimarmeladi. Helmikuussa Kouvolan keskustaan avautui tehtaanmyymälä.  Timolla on muitakin tavoitteita. Hän aikoo viedä lakun ruokapöytään ja paikkoihin, jonne lakritsaa ei toistaiseksi ole mielletty. Vain taivas on rajana. 

Saavutuksista huolimatta numerot eivät ole tärkein juttu. Kyse ei ole voiton maksimoinnista tai lakritsan mausta. Timo haluaa Kouvolan lakritsin olevan jotain enemmän. Hän haluaa Kouvolan lakritsin tuovan mieleen positiivisia tunteita ja hyvän fiiliksen, maailman parhaan henkisen meiningin. 

Tavoite on korkealla, mutta selkeä. ”Me haluamme olla siellä missä Fiskars, Marimekko ja Fazer ovat nyt.”

Siihen saakka lakutehtailija parantaa maailmaa lakupala kerrallaan.

www.kouvolanlakritsi.fi

Kouvolan_lakritsi_3.jpg

 

Kouvolan_lakritsi_4.jpg