Etusivu / Suomeksi / Intohimoinen yritys 2016 / Sata tarinaa / Kukkahuone Henri Johan Art

Kukkahuone Henri Johan art

henrijohankuva.jpgKukkahuone Henri Johan art on perustettu vuonna 2004. Aluksi yrityksen liiketila sijaitsi kauppakeskuksen yhteydessä. Nykyisin yritys sijaitsee Tuusulan keskustassa, Hyrylässä. Kivijalkaliikkeessä toimiminen sopii yrittäjälle erinomaisesti. 

Henrille yrittäjyys on elämäntapa ja suvussa on esiintynyt yrittäjyyttä jo aiemmin. Myös se, että on jatkuvasti työllistettynä antaa intoa oman itsensä kehittämiselle. Yrittäjä monesti myös työllistää toisia yrittäjiä tai yrityksiä. Kirjanpidon ulkoistaminen tästä hyvänä esimerkkinä, että saa keskittyä kehittämään omaa liiketoimintaa ja tekemään sitä mistä eniten tykkää.

Vuodesta toiseen samaa työtä tehden voi kuulostaa tylsältä, mutta kun on löytänyt oman alan, johon tuntee paloa ja jokainen asiakas saa kokea yksilöllisen palvelun, on se aina uusi palkinto saada kanta-asiakkaat toistuvasti luokseen. Kukka-asetelmien tekeminen on huikeaa taidetta ja luovuutta ei synny ilman palavaa intohimoa siihen mitä tekee. 

https://www.facebook.com/Kukkahuone-Henri-Johan-art-1564900613780173/?fref=ts