Heinäkuussa 2013 rakensimme taloa Viitasaarelle. Eräänä päivänä lähdin tutustumaan keskustan kauppatarjontaan ­ arvaamatta mitä siitä seuraisi!

Keskustasta löytyi Marimekko-­liike ja merkin fanina astelin sisälle. Siellä jutellessa kuulin, että liike on loppumassa, kun uutta yrittäjää ei ole löytynyt. Tämän kuultuani pyörin hyllyjen välissä muutaman minuutin ja menin ilmoittamaan silloiselle kauppiaalle: ” Ei tämä tähän lopu, me ostamme tämän!”

Innoissani palasin rakennustyömaalle ja ilmoitin aikeeni miehelleni. Vastaanotto on tyrmäävä: ” Ei meillä ole rahaa ja onko yritys ollenkaan kannattava?” Useamman päivän keskustelun jälkeen päätimme ryhtyä yrittäjiksi. Valmistelut aloitettiin välittömästi ja myymälän avajaiset pidettiin 15. marraskuuta. Verkkokauppa www.mari­a.fi saatiin avatuksi yhtä aikaa kivijalkakaupan kanssa. Tuotteina kaupassa ovat vaatteet, sisustus­ ja lahjatavarat.

Rakennettavasta talosta tuli uusi koti. Uusi, ihana työpaikka järjestyi kävelymatkan päähän: oma liike, MARI­-A!

Vajaan vuoden sisällä avajaisista muutimme isompiin tiloihin kadun toiselle puolelle ja uusia avajaisia juhlittiin syyskuulla 2014.

Valikoima on jatkuvasti laajentunut, mutta johtotähtenä on edelleen suomalainen tuote ja design täydennettynä skandinaavisilla tuotteilla, jos suomalaista ei ole tarjolla. Kassakuitissammekin lukee: ”Kaunista arkea, suomalaista muotoilua”.

Innolla ja yksilöllisellä palvelulla haluan ottaa vastaan jokaisen asiakkaan. Juuri hän on minulle se tärkeä henkilö, ketä haluan palvella. Kauniit tuotteet piristävät joka aamu liikkeeseen saapuessani.

Välillä on päivien mittaisia hetkiä, jolloin mieli tekisi lopettaa, kun paikallinen ostovoima on hukassa tai suuntautunut isoon kaupunkiin. Onneksi kasvava verkkokauppa antaa toivoa näissäkin hetkissä.

Kovaa rutistusta, pitkiä päiviä, paljon puheluita, järjestelyä, uuden oppimista, kyyneleitä itkusta ja naurusta ja perheen tukea! Tästä kaikesta tuli onnistunut kokonaisuus, intohimon kohde, meidän koko perheen MARI­-A.

http://www.mari-a.fi/

MARI-A rannalta.jpg