Miles Ahead

Maileja edellä, maileja edessä

Kun neljä nuorta sekoittivat luovuuden, intohimonsa ja ripauksen kohtaloa, syntyi Miles Ahead. Graafisen suunnittelun tiimi, jonka tarkoituksena on kehittää yritysten visuaalista ilmettä ja samalla ohjata varoja paremman huomisen hyväksi. Miles Ahead tuo aatteellisen toiminnan osaksi visuaalista suunnitteluaan ja tekee ekologisia ratkaisuja yhdessä asiakkaidensa kanssa.

milesaehad2.PNG

Yritys sai alkunsa neljän media-alan opiskelijan haaveesta perustaa yhdessä oma yritys, jossa tehtäisiin töitä kiinnostavien projektien parissa ja luovuus saisi kukkia vuoden jokaisena päivänä. Kesällä yhdessä toteutettu “Amis” -lehti lujitti päämääriä ja ohjasi nuorukaisia oman yrittämisen suunnalle. Kaverusten haaveet alkoivat konkretisoitua yrittäjyysleirillä, jonka metsien siimeksessä syntyi ajatus yhdistää visuaalinen suunnittelu ja ympäristöstä huolehtiminen. Miles Ahead aloitti virallisesti toimintansa vuoden vaihteessa Keravalla ja on lyhyessä ajassa levittänyt siipensä laajalle. Pysyvää yhteistyötä rakennetaan nyt mm. WWF:n kanssa.

Tuore yritys tukee toiminnallaan ympäristön kestävää kehitystä ja pyrkii olemaan suunnannäyttäjä uudenlaisen aatteellisemman mallin markkinoinnissa. Jokainen yritys tarvitsee ilmeen. Miles Ahead tuo kaikki kaikki visuaalisen suunnittelun palvelut helposti yritysten saataville ja samalla ohjaa 5% tuotoistaan erilaisiin hyväntekeväisyys projekteihin.

Miles Aheadin teesit: 

• Auttamalla toisia autat itseäsi.
• Yhdessä olemme vahvoja. Rakentele yhteistyölle siltoja.
• Ole rohkea tänään, huomenna voi olla myöhäistä.
• Kuuntele ja huomioi ympäristöäsi. Sieltä löydät inspiraatiota ja vastauksia.
• Anna mielikuvituksesi lentää, sillä se on tärkein työkalusi.

www.milesahead.fi