Mitä tapahtuu, kun mahdottomat asiat tehdään heti ja ihmeiden tekemiseen varataan vähän enemmän aikaa? Silloin voi nousta vaikka huvipuisto vanhalle naurismaalle. Powerparkin alueelle on syntynyt viidessätoista vuodessa huvipuisto, karting-rata, hevoskeskus, 5D-elokuvateatteri ja ostoskeskus sekä elämysmaailmaa tukevat majoitus- ja ravintolapalvelut.

pp1.jpg

Powerpark on osa Lillbacka Powerco Oy:tä, jonka juuret juontavat Jorma Lillbackan vuonna 1969 perustamaan Lillbackan konepajaan. Yrityksen menestystuotteita olivat letkuliitinpuristin ja automaattinen levyntyöstöteknologia. 2000-luvun alussa Lillbacka myi levyntyöstökeskustoiminnot ja alkoi harrastaa sydäntään lähellä olevia asioita. Ensimmäisenä valmistui ulkokarting-rata, jonka ympärille on vuosien varrella kehittynyt kokonainen huvivaltio. Tällä hetkellä työn alla on uusi ravirata. Huvivaltio Powerparkin ympäristöön on kehittynyt merkittävä matkailualan keskittymä. Lisäksi yhteistyö muiden Etelä-Pohjanmaan matkailutoimijoiden kanssa on synnyttänyt esimerkiksi lakeudelle.fi–matkailukampanjan.

pp2.jpg

Huvivaltio Powerparkin johtaja Mikko Kiviluoman mukaan Powerparkissa intohimoisuus tarkoittaa samaa kuin kasvu. Halutaan olla Suomen paras ja kasvattaa jatkuvasti liiketoimintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelujen ja prosessien jatkuvaa kehittämistä. Liiketoiminnan isot tavoitteet on suunniteltu pitkälle tulevaisuuteen, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi on vapaus kokeilla kaikkea uutta. Yrityksen ilmapiiri tukee luovaa hulluutta. Huvivaltio Powerparkin toiminnan keskipisteenä ovat elämykset ja silloin pienetkin asiat ratkaisevat. Turvallisuus, järjestelmällisyys ja siisteys ovat osa asiakkaan palvelukokonaisuutta, jonka rakentamiseen jokainen yrityksen sadoista työntekijöistä osallistuu.

pp3.jpg

Mikko Kiviluoma neuvoo nostamaan katseen arjen yläpuolelle ja katsomaan kauas. Aiemmalta uraltaan Kiviluoma muistaa kaupan ja teollisuuden alan hektisen arjen. Työssään huvipuiston johtajana hän on oppinut suunnittelemaan pitkälle tulevaisuuteen, mutta joustamaan tarvittaessa käytännön toteutusvaiheessa. Menestyäkseen on oltava niin hyvä ja tasokas, että pärjää. Yrityksen kilpailuedun lähteenä voivat olla myös hulluus, rohkeus ja omalla tavalla tekeminen.

http://www.powerpark.fi/