Etusivu / Suomeksi / Intohimoinen yritys 2016 / Sata tarinaa / Sekatyöliike Suokuokka Oy

Sekatyöliike Suokuokka Oy

Oli vuosi 2004, kun Hermanni Nieminen ja Sanne Seppälä muuttivat Espoosta Kiteelle opiskeluiden ja uusien töiden merkeissä. Elämä tuntui maaseudulla suuren kaupungin jälkeen vapauttavalta ja ympäristö tuntui tarjoavan mitä useampia mahdollisuuksia itsensä työllistämiseen. Yritystoiminnan syntyminen olikin kevyttä, sillä alkujaan pariskunta osti yrityksen sydämeksi muotoutuneen entisen kyläkaupan vapaa-ajanasunnoksi ja harrastetiloiksi. 

kauppa_sisa (1).jpgkauppa_sisa2.jpg

Ihmiset kantavat kuitenkin mukanaan kaikkea kokemaansa ja oppimaansa, joten kyläläisten pienestä vihjailusta syntyikin ajatus – koetettaisiinko kesätöitä?
1950 –luvulla rakennettu kaupparakennus kunnostettiin entiseen asuunsa ja kesäkuussa 2008 Sekatyöliike Suokuokka Oy avasi Varmon Kyläkaupan. Kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen kyläläiset, kesäasukkaat ja 6 –tiellä ohikulkijat saivat jälleen kauppapalvelut maalaiskylälle.

Kesäkaupaksi suunniteltu liiketila ja yrittäjyyskurssin visiot veivät jo seuraavana kesänä eteenpäin – pitihän kyläkaupalla myymäläauto olla. Toukokuussa 2009 rohkeasti konkurssipesältä ostettu myymäläauto lähtikin liikenteeseen liikennöiden Keski-Karjalan kuntien alueella. Tällä kertaa kauppa-palvelu oli suunniteltu ympärivuotiseksi.

kauppa_ulko.jpg

Maaseudulle sijoittuvana yrityksenä Sekatyöliike Suokuokka on vienyt palvelut sinne, mistä ne ovat jo kertaalleen loppuneet. Tämä on ollut yritykselle vahvuus, sillä asiakkaat ovat ottaneet palvelut ilolla omakseen. Tärkeimpiä asiakasryhmiä ovat ikäihmiset, kotiäidit, yrittäjät ja työttömät – ja kesäaikaan tietenkin kesäasukkaat ja turistit.

Kauppa-palveluiden lisäksi palveluvalikoimasta löytyy yksityinen lomituspalvelu, jota Sanne tarjoaa suoraan maatalousyrittäjille. Elävä maaseutu ja palveluiden ylläpitäminen ovatkin olleet iso osa Sekatyöliike Suokuokan arvomaailmaa toimintavuosien aikana.

Intohimoa yritystoimintaan ja sen jatkuvaan kehittämiseen on pariskunnalla riittänyt. Kun yhden myymäläauton reitistö ei ennättänyt käydä kaikkialla missä kysyntää oli, yrityksessä investoitiin toiseen myymäläautoon.  Ensimmäiseksi hankittu myymäläauto on jo viettämässä eläkepäiviään ja uudempia on ostettu käytettyinä Suomesta sekä Saksasta. Yrityksellä on talviaikaan ajossa pienempi eurooppalainen myymäläauto, jolla päästään paremmin asiakkaiden pihoihin ja parannetaan palvelua, kun asiakkaiden ei tarvitse ulkona odottaa myymäläautoa.

myymalaauto.jpg

Vuonna 2013 pariskunta osti Hermannin kotitilan Joensuusta ja aloitti kasvinviljelytilan pidon. Osaa tilan tuotteista, kuten mansikkaa, porkkanaa, palsternakkaa ja perunaa onkin myyty Sekatyöliike Suokuokan eri myyntipisteistä kätevästi lähellä kuluttajia.

Intohimoinen yrittäminen ja elävän maaseudun tärkeys yrittäjille on huomattu myös ulkopuolelta. Yrittäjät saivat vuonna 2009 maaseudun kehittämisyhdistyksen, Keski-Karjalan Jetina ry:n, Kyläluuta –arvonimen. Vuonna 2013 yrittäjät palkittiin Kesälahden Yrittäjät ry:n toimesta vuoden yrittäjä -palkinnolla ansiokkaasta yrittämisestä.

Sekatyöliike Suokuokka Oy
Varmon Kyläkauppa
Varmontie 56
59800 KESÄLAHTI

Puh. kyläkauppa 044-335 2600
Puh. kauppa-auto 050-453 5200

sekatyoliike@gmail.com
Verkkosivut