Studio Liisa

Jo pitkään Kuopiossa toiminut valokuvaamo Studio Liisa sai uuden yrittäjän muutama vuosi sitten omistajanvaihdoksen myötä. Kuvausalalla vuodesta 2007 työskennellyt Eveliina Immonen kiinnostui kuvauksesta tosissaan ja koulutuksen myötä kiinnostus vain kasvoi. Tie vei lopulta myös yrittäjäkurssille ja sitten ilmaantuikin Studio Liisan myynti-ilmoitus kuin tilauksesta. Harkinnan jälkeen kaupat tehtiin ja sillä tiellä nyt ollaan! Ammatinvalinta tuntuu siltä, että nyt nappasi. Teen sitä mistä haaveilin, toteaa Eveliina Immonen.

”Studiomuotokuvaukset ovat Studio Liisan tärkein tuote. Perinteinen, klassinen kuvaus on lähellä sydäntä ja tärkeintä ovat ihmiset! Kuvauskohteena on onnekseni sekä nuoria että iäkkäämpiä kuvattavia, jotka kaikki ovat yhtä lämpimästi tervetulleita. Minulle eri-ikäiset kuvattavat ovat rikkaus, tulivatpa he kuvaan yksin, kaksin tai isommalla porukalla.”

”Uutena Studio Liisan palveluna ovat miljöökuvaukset, joissa kuvaus tehdään asiakkaan toiveiden ympäristössä. Sopivia kuvauspaikkoja on lähiympäristössä sekä sisätiloissa että ulkona, mikä onkaan sinun suosikkisi?”, Immonen kysyy. ”Myös yritysten henkilökuvauksiin voimme nykyisin lähteä kuvaamaan paikan päälle, joka voi olla myös yrityksen kannalta helpommin järjestyvä ja aikaa säästävä ratkaisu.”

Kuvaajiemme sydäntä lähellä ovat tietenkin myös lemmikit, jotka kuuluvat kuvaan muiden perheenjäsenten lailla. Esimerkiksi kaikki koirat kokoon tai karvoihin (tai hampaisiin) katsomatta kuvataan! Emmekä todennäköisesti voi vastustaa kiusausta hieman lässyttää. ;)

AM-StudioL-20151118-001.jpg studioliisa_logo.png

Studio Liisan tytöt toivottaa valoisaa kevättä ja toivottaa kaikki tervetulleeksi kuvaukseen. Sinä olet meille tärkeä!