Etusivu / Suomeksi / Intohimoinen yritys 2016 / Sata tarinaa / Tampereen Työväen Teatteri

Tampereen Työväen Teatteri  - intohimojen tyyssija

TTTlogo.png

115-vuotias teatteri on kaukana parasta ennen -päiväyksestään. Vielä virtaa, still going strong! Tunne on taiteellisen henkilökunnan keskeinen käyttövoima. Katsojalle intohimo näkyy näyttämöllä. Mutta eivät tunteet rajoitu pelkästään sinne. Myös arkinen työ teatterin eri osa-alueilla sisältää hämmästyttävän paljon tunneperäisiä elementtejä. Kulttuurilaitos on tässä mielessä erityinen työpaikka.

TTT:lla kummittelee. Edesmenneen näyttelijä Veijo Pasasen haamu kulkee pitkin taloa ja kolistelee mennessään. Veijo oli intohimoinen taiteilija, eikä hän tahdo lähteä teatterista mihinkään. Tarkemmin tästä voi kertoa vain yksi pitkäaikainen teatterin työntekijä, joka tiettävästi ainoana osaa kommunikoida taiteilijan nykyisen olomuodon kanssa.

Intohimo liittyy myös ylpeyteen omasta työstä ja talosta. Työväen teatterin henki on legendaarinen käsite. Sitä vaalitaan ja sen varaan rakennetaan yhä edelleen, vaikka taloudellisesti karut ajat ovat tunkeneet teatterinkin seinien sisäpuolelle ja jättäneet jälkensä. Yhteisöllisyys ja halu tehdä parasta, mitä Suomessa osataan, ovat leimallisia intohimon osoituksia TTT:ssa.

Kaikkeen tekemiseen liittyvä intohimo on taiteen elinehto. Liian tasainen yhteisön sydänkäyrä ei pysty tuottamaan esityksiä, jotka koskettavat katsojia. Työhön on heittäydyttävä, jotta se näkyy myös lopputuloksessa. Luovuus yhdessä rautaisen ammattitaidon kanssa tuottaa näytelmiä, joita halutaan tulla näkemään ja kokemaan, ja jotka herättävät tunteita katsojassa. Moniammatillisessa työyhteisössä intohimojen ohjaaminen itse työhön on tärkeä johtamisen osa-alue. Taiteellisten näkemysten sovittaminen yhteen tekniikan, viestinnän, talouden, myynnin ja markkinoinnin yhteen ei ole aina helppo tehtävä. Välillä voi olla hiilenmustaakin, mutta lopulta esiin puristuu timantti, jolle katsojat haltioissaan taputtavat.

Tampereen Työväen Teatteri