”Kulttuurinkuluttaja elää pidempään kuin sohvaperuna!” huudahtaa Toimintavoiman Piia Kleimola.

Vuonna 2013 perustettu Toimintavoima tuottaa erilaisia teatteriin ja draamatyöhön perustuvia palveluita kuten esityksiä, ohjauksia, draamatoimintaa, työpajoja, koulutuksia ja kursseja.

”Teatteri ja draama on toiminnallista ja parhaimmillaan hyvin voimaannuttavaa. Siitä yrityksen nimi”, kertoo Kleimola. ”Kirjailija Pentti Haanpää esitti 30-luvulla oman käsityksensä taiteen tehtävästä. Hän oli sitä mieltä, että taiteen pitää antaa lämpöä ja lohdutusta, helpotusta, hetkauksen paikkoja kovassa maailmassa. Haanpään mielestä taide ei vapautakaan taistelemalla, vaan suhteellisuudentajuisella ymmärryksellä ja lämpimällä huumorilla. 

2000-luvulla on ilmestynyt useita tutkimuksia, kirjoja ja väitteitä taiteen ja kulttuurin merkityksestä hyvinvointiin. Kirjailija, neurologi ja dosentti Markku T. Hyyppä väittää tuoreimmassa kirjassaan, että kulttuuri tutkitusti pidentää ikää, kulttuurinkuluttaja elää pidempään kuin sohvaperuna. 

Olen molempien herrojen kanssa samaa mieltä ja tahdon ajatella kulttuurin käsitteen laajasti. Ei siis pelkästään eri taidealat ja korkeakulttuuri, vaan myös ylipäätään iloa tuottava yhteisöllinen toiminta. Kulttuuri on liikettä, kulttuuri on rakkautta. 

Teatteri- ja draamatoiminta on jo vuosia ollut elämäntapani. Vuodet 2005-2013 toimin Kuusankosken ammattijohtoisen harrastajateatterin toiminnanjohtajana.
...Haanpään peräänkuuluttamaa lämpöä ja huumoria unohtamatta!”

www.toimintavoima.fi

Toimintavoima kuva.jpg