Etusivu / Suomeksi / Toiminta

Talous ja toiminta

Toimintavuosi 2013

Vuonna 2013 vietettiin kahden suuren oopperasäveltäjän juhlavuotta, Giuseppe Verdin ja Richard
Wagnerin syntymistä tuli kuluneeksi 200 vuotta. Juhlan kunniaksi Oopperajuhlilla esitettiin yksi
rakastetuimmista oopperoista kautta aikojen, Verdin La traviata.

Oopperajuhlien arvokas työ lasten ja nuorten hyväksi jatkui kanta-esityksensä heinäkuussa 2013 saaneella
Timo-Juhani Kyllösen Norppaoopperalla, joka oli Savonlinnan Oopperajuhlien neljäs lastenooppera.
Saimaannorppien maailmaan sijoittuva teos ideoitiin ja valmisteltiin yhdessä suomalaisten alakoulujen
oppilaiden kanssa.

Juhlakaudella esitettiin Olavinlinnassa kaiken kaikkiaan 7 oopperateosta. Monimuotoisessa
taiteilijakunnassamme oli suomalaista parhaimmistoa, ulkomaalaisia huippuja, nousussa olevia
kykyjä ja nuoria suomalaisia lupauksia.

Miina-Liisa Värelä konsertoi Pikkukirkossa Kiril Kozlovskyn säestämänä. Verdin 200-vuotisjuhlinta huipentui Requiemin konserttiesitykseen Savonlinnan Oopperajuhlilla. Kapellimestari Leif Segerstam tulkitsi konserttiteoksen yhdessä taitavan solistikaartin, Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin ja Oopperajuhla-kuoron kanssa. Vuoden 2013 Timo Mustakallio –laulukilpailun taso oli erittäin korkea. Kilpailun voitti sopraano Tuuli Takala. Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantala -rahaston palkinnon sai mezzosopraano Pihla Terttunen.

2013 juhlakaudella esitetyt oopperateokset

Oma tuotanto:

Camille Saint-Saëms SAMSON ET DALILA
Giuseppe Verdi LA TRAVIATA
Giuseppe Verdi MACBETH
Richard Wagner LOHENGRIN
Timo-Juhani Kyllönen NORPPAOOPPERA

Mihailovski-teatterin vierailu:

Pjotr Tsaikovski JEVGENI ONEGIN
Giuseppe Verdi NAAMIOHUVIT

Esityksiä yhteensä 27.

Norppaooppera 6.jpg