1980-luku

Martti Talvelan luopuessa Oopperajuhlien taiteellisen johtajan tehtävistään festivaali oli vakiinnuttamassa paikkaansa eurooppalaisten merkittävien oopperajuhlien joukossa.

Lentävä hollantilainen tuli ohjelmistoon 1981 ja sen ensimmäisen kesän esitysten jälkeen (laulettiin kahdella kielellä, kuten Carlos 1979) oopperat on laulettu Olavinlinnassa lähes aina alkukielellä. Taikahuilu on ollut historiansa takia luonteva poikkeus, Myyty morsian vähemmän onnistunut kokeilu 1991. Kotimaiset nykyoopperat, myös kantaesitykset ja kansainväliset huippuklassikot (Aida 1986) muodostivat ohjelmistollisen kivijalan.

Vuosikymmentä leimasi merkittävä toiminnallinen kasvu. Festivaali oli suosiossaan ainutlaatuisessa asemassa: kesän pääsyliput varattiin loppuun parin ensimmäisen myyntipäivän aikana. Kysynnän ollessa huipussaan myös tarjontaa pyrittiin laajentamaan ja monipuolistamaan: konserttien lukumäärä kasvoi (v. 1987 38 konserttia, Savonlinnan ohella myös Kerimäellä, Retretissä, Puumalassa, Heinävedellä ja Ruokolahdella), ohjelmistossa oli myös pienoisoopperoita, operetti ja näytelmä, balettiakin suunniteltiin mukaan otettavaksi (Romeo ja Julia ohjelmistoon 1990).

1987 oopperajuhlakauteen lisättiin neljäs esitysviikko, joka toteutettiin vierailutalon toimesta (1. vierailija oli Estonia-teatteri). Lisärahoitusta hankittiin perustamalla

Savonlinnan Oopperajuhlat Oy. Hyvä taloudellinen tilanne ja yleisön suosio innosti tekemään erittäin rohkeita taiteellisia linjanvetoja (Shakespeare-Sibelius: Myrsky, Heininen: Veitsi, Prokofjev: Romeo ja Julia).

1990-luku

Rohkeat taiteelliset linjanvedot osoittautuivat taloudellisiksi riskeiksi ja heikensivät festivaalin taloutta dramaattisesti. Suurin odotuksin ohjelmistoon otetusta Myydystä morsiamestakaan ei muodostunut Taikahuilun kaltaista ”koko kansan” oopperasuosikkia.

Vaadittiin merkittäviä taloudellisia säästötoimia (mm. Palatsi-oopperan kantaesityksen lykkäämistä) ja valtiovallan myötämielistä vastaantuloa ennen kuin Juhlien toimintaa ja taloudenpitoa voitiin jatkaa rauhallisesti hengittäen.

Tiukka budjettikuri löi leimansa tämän vuosikymmenen toiminnalle. Uutta kotimaista oopperaa ei tässäkään tilanteessa haluttu unohtaa: Palatsi sai kantaesityksensä 1995, Aleksis Kivi 1997 ja vuosituhannen vaihtumista päätettiin juhlistaa erityisen komeasti: kolmen säveltäjän ainutlaatuisella yhteistyöllä synnytettävällä Aika ja uni –oopperatrilogialla. Veli-Matti Puumalalta tilattu ooppera Anna-Liisa jäi kuitenkin esittämättä.

Vierailutalopolitiikassa haettiin pysyvyyttä muutaman vuoden ajaksi; Pietarin Mariinski-teatteri vastasi festivaalin yhden viikon esityksistä kolmen kesän ajan (1995-1997).

Savonlinnan Oopperajuhlat Oy rakensi päättäväisesti yhteyksiä ulkomaille, jotka poikivat omien tuotantojen vierailuina ulkomaille joko kokonaisproduktioina esiintyjien kera tai produktiovuokrina. Ensimmäinen vierailu tehtiin Espanjaan (Lentävä hollantilainen Peraladassa ja Santanderissa) 1997.

Osakeyhtiö ideoi uusia toimintamuotoja myös Savonlinnaan festivaalikaudelle. Jotkut ideat osoittautuvat elinvoimaisiksi (oopperapäivän avaus Satamapuistossa), jotkut eivät (”basaarikatu”). Olennaista oli kuitenkin se, että haluttiin luoda uudentyyppistä kaupunkinäkyvyyttä ja festivaalitunnelmaa juhlakauden ajaksi. 

Juhlien johdossa oli ennenkokemattoman stabiili vaihe, joka edesauttoi pitkäjännitteisen toiminnan: Jorma Hynnisen kymmenen vuoden kausi taiteellisena johtajana oli festivaalihistorian pisin ja lähes saman ajan oopperanjohtajana toimi Paavo Suokko.

 

Romeo-ja-Julia_web.jpg
Prokofjev: Romeo ja Julia (1991)
Katalin Wolf (Julia), Jenö Löcsei (Romeo) 
Macbeth_web.jpg
Verdi: Macbeth (1993)
Jorma Hynninen (Macbeth), Cynthia Makris (Lady Macbeth)