OOPPERAA - Savonlinnan Oopperajuhlien ryhmäblogi

  • 26.11.2018 8.52

    Kun puhutaan klassikko-oopperasta, tarkoitetaan yleensä sellaista teosta, jota on esitetty paljon ja edelleenkin esitetään oopperanäyttämöillä ympäri maailman. Klassikkoteoksesta on tullut vuosikymmenien, kenties vuosisatojen kuluessa suuri yleisönsuosikki ja vaikka monet oopperanharrastajat ovat nähneet ja kuulleet sen monta kertaa, kenties useina eri versioina ja eri näyttämöillä, he haluavat kokea sen vielä ainakin kerran. Ja sitten taas vielä kerran.

    Vaikka esim. barokkioopperat ovat viime vuosikymmeninä nousseet yhä enemmän oopperatalojen ja erityisesti oopperafestivaalien ohjelmistoon (mm. Monteverdin v. 1607 säveltämästä L’orfeosta valmistetaan Operabase-tietokannan mukaan tällä esityskaudella 6 eri produktiota, joita esitetään yhteensä 33 kertaa), yleensä klassikot ovat joko wieniläisklassisen tai romanttisen tyylikauden tuotteita.

    Musiikinhistoriallisesti hieman tiukemmin rajaten klassikko-ooppera on sellainen, joka on sävelletty klassisella tyylikaudella, ns. wieniläisklassismin aikaan, 1700-luvun jälkipuoliskolta 1800-luvun ensimmäisille vuosikymmenille.

    Oli rajaus sitten kumpi tahansa noista edellä mainituista, Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Die Entführung aus dem Serial, Ryösto seraljista on klassikko-oopperoista se ensimmäinen; klassikkojen klassikko! 

    Klassisen tyylikauden oopperoita oli toki sävelletty jo ennen Ryöstöä. Mozart itsekin oli ehtinyt ”harjoitella” oopperan tekemistä (aloitti 11-vuotiaana) jo 13 teoksen verran ennen kuin sai Die Entführungin sävellystilauksen Itävallan keisari Josef II:lta. 

    Jälkikäteen tarkasteltuna Die Entführung aus dem Serail on kuitenkin se nimenomainen teos, joka raamitti musiikillisesti paitsi klassisen kauden oopperan, myös Mozartin oman oopperasävellystyylin. Vaikka säveltäjäneron varhaisempiakin teoksia esitetään jonkin verran myös nykyään, Ryöstö seraljista ja sitä seuranneet Figaron häät, Don Giovanni, Così fan tutte ja Taikahuilu ovat ensin mainitun klassikkoperiaatteen mukaisia Mozart-oopperoita.

    Myös Savonlinnan Oopperajuhlien yli satavuotista historiaa tarkastellen Ryöstö seraljista on vanhin ohjelmistossa ollut ooppera. Näin nimenomaan silloin, kun puhutaan teoksista Olavinlinnan näyttämöllä. Ohjelmistossamme on ollut kyllä Telemannia, Pergolesia ja varhaista Mozartia, mutta tuolloin kyse on ollut pienoisoopperoista pienillä näyttämöillä, ei Olavinlinnassa. Milloin mahtaakaan olla Olavinlinnan ensimmäisen barokkioopperan aika?

    Ryöstö seraljista on siis musiikinhistoriallisesti tärkeä teos. Jo pelkästään tästä syystä kaikkien oopperanystävien pitäisi se kokea ainakin kerran. Jos nyt kuitenkin unohdetaan kaikki historialliset näkökulmat ja tarkastellaan Ryöstöä sen musiikin ja tekstin osalta, on myös todettava suoraan: se kannattaa kuulla ja nähdä siksi, että kyseessä on mahdottoman hieno ooppera! Ryöstö seraljista on ihan parasta Mozartia; hienoja aarioita ja nerokkaasti rakennettuja ensemble-numeroja, libreton tekstiä kekseliäästi avaavia sävelkulkuja toinen toisensa perään. Mozart oli 25-vuotiaana viimeistään saavuttanut sen suvereenin taitotason, jota hän hyödynsi seuraavat kymmenen vuotta, elämänsä viimeiset. Tuotanto, jonka Mozart Die Entführungin jälkeen sävelsi, koostui pelkästään tämän oopperan kaltaisista mestariteoksista.

    Ryöstö seraljista on teostyypiltään Taikahuilun tapaan saksalainen Singspiel. Musiikkinumeroiden välissä tarinaa viedään siis eteenpäin puhutun dialogin kautta, ei laulettuina resitatiiveina. Alkuperäisessä libretossa puhetta on melko paljon ja eräs päähenkilöistä, pašša Selim on puherooli. Nykytuotannoissa dialogien määrää useimmiten karsitaan reippaasti, niin myös meillä on tehty. Lyhennettynäkin puhetta on silti runsaasti ja se synnyttää laulajille melkoisen lisähaasteen läpisävellettyyn oopperaan verrattuna. Joutuvathan he lauluteknisesti haastavien musiikillisten virtuoosinumerojen (joita totisesti riittää, jopa matalalle bassolle) välissä vaihtamaan äänentuottotekniikkansa puheteatterin lainalaisuuksiin. Ei todellakaan mikään helppo tehtävä, ei varsinkaan Olavinlinnan ison linnanpihan kaltaisessa suuressa tilassa.

    Savonlinnan Oopperajuhlien Ryöstö seraljista -tuotanto valmistui ensi-iltaansa toissa kesänä. Ohjaaja Katariina Lahden johtama tuotantoryhmä on luonut Olavinlinnan näyttämölle värikkään, sadunomaisen tunnelman, joka on visuaalisesti eräs komeimmista, mitä meillä on nähty. Erika Turusen upeat puvut, Mark Väisäsen kekseliäs lavastus, Jussi Kamusen valot sekä Jenni Valorinnan videosuunnittelu täydentävät toisiaan saumattomasti ja Johanna Stormin äänitehosteet värittävät hienosti puhedialogeja, niitä Mozartin ”tyhjiksi” jättämiä hetkiä.


    Ensi kesän solistimiehitys on Konstanzen roolia laulavaa Elena Gorshunovaa lukuun ottamatta tuttu kahden vuoden takaa. Claire de Sévigné Blondena, Jussi Myllys Belmontena, Jonathan Winell Pedrillona ja Petri Lindroos Osminina lauloivat samoja rooleja jo viimeksi. Pašša Selimin roolin tulkitsee niin ikään uudelleen saksalainen näyttelijä Sebastian Wirnitzer. Se, että tämä nimenomainen produktio on lähes kaikille tekijöilleen entuudestaan tuttu, on pelkästään positiivinen asia. Toissa kesän pitkän ja intensiivisen harjoitusprosessin aikana hioutunut solistiryhmän tiivis yhteishenki ja toimiva lavakemia heijastuu varmasti orkesterimontun yli katsomoon asti, todennäköisesti jopa viime kertaa paremmin. 

    Jussi Myllys (Belmonte), Petri Lindroos (Osmin), Claire de Sévigné (Blonde) ja Jonathan Winell (Pedrillo)

    Mikään toissakesäinen kopio Ryöstöstä ei kuitenkaan ole tulossa, siitä pitänee huolta ainakin kapellimestari Kalle Kuusava, joka johtaa esitykset. Kalle debytoi Olavinlinnan orkesterimontussa viime kesänä Madama Butterflyn kera ja teki sen todella vakuuttavasti. Puccinin pääosin 1900-luvulla säveltämät teokset ovat monien mielestä niitä ”viimeisiä” suuria klassikko-oopperoita. On todella mielenkiintoista kuulla, miten klassikkoluettelon toinen ääripää taipuu Kallen tahtipuikon edessä. Minkälainen tulee siis olemaan Kalle Kuusavan Ryöstö seraljista…? Heinäkuussahan se sitten kuullaan!

  • 11.10.2018 12.24

    Tapahtuipa seuraavaa nimeltä mainitsemattomassa oopperatalossa, nimeltä mainitsemattoman oopperan esityksessä.

    Omaa istumapaikkaani edeltävälle riville, etuoikealleni istahti nelihenkinen perhe, näin oletin: isä, äiti ja kaksi poikaa. Toinen viimemainituista oli n. kymmenvuotias, toinen varhaisteinivuosiaan elävä. Nuorukaisten pukeutuminen ja koko yleisolemus viestitti hieman toisen tyyppisen musiikin harrastuneisuutta, mutta ilmeisesti oopperakin ainakin jonkin verran kiinnosti, oltiinhan lähdetty vanhempien mukaan, vieläpä uuden oopperatuotannon ensi-iltaan. Hienoa avarakatseisuutta nuorilta miehiltä, mahtavaa kulttuurikasvatusta vanhemmilta! Näin ajattelin, pientä seuruetta tarkastellessani. 

    Esityksen alettua jouduin tekemään uuden tilannearvion. Uuden tulkinnan mukaisesti näytti kuitenkin siltä, että perheen äiti oli halunnut tulla nauttimaan oopperaesityksestä, isä ja pojat olisivat ehkä mieluummin viettäneet iltaa jossakin muualla, kenties ihan toisenlaisten mielenkiinnon kohteiden parissa.

    Vaikka miesväestä isä tuntuikin hyväksyvän tilanteen kaikkein parhaiten, hänenkin ruumiinkielestään pystyi päättelemään lievää merkittävämpää turhautumista. Toistuva vääntelehtiminen, kellon vilkuilu, käsiohjelman rullailu ja pudottaminen pari kertaa kolahtaen lattialle, kertoivat kyllä omaa kieltään miehen mietteistä. Toivottavasti vaimon osoittamat hellyydenosoitukset, poskensivelyt ja pieni päännojailu olkapäätä vasten kuitenkin herran tunnelmaa hieman kohottivat.

    Perheen kuopus teki oman selkeän ratkaisunsa jo alkusoiton aikana. Hän käpertyi pieneksi keräksi istuimensa syleilyyn (miten ihmeessä mahtuikaan), oletettavasti sulki silmänsä ja pysyi rauhallisena väliaikaan asti.

    Mutta sitten tämä teini-ikäinen! Melkein sydäntä särkevää oli takaviistosta seurata hänen suoranaista tuskaansa oopperaillan edetessä. Nuori mies kyllä selvästi yritti parhaansa, varsinkin esityksen alkupuolella. Välillä katse seurasi lavan tapahtumia, välillä se haki korkealla näyttämön yläpuolella olevan tekstityslaitteen valokirjaimia, mutta kyllä suurin osa ajasta meni kuitenkin jonkinlaisen sijaistoiminnan kehittelyyn. Tuskinpa koskaan aiemmin olen todistanut puolentoista tunnin aikana niin montaa erilaista istuma-asentoa, mitä tämä nuorukainen minulle tarjoili. Visuaalisesti eräs mielenkiintoisimmista koettiin silloin, kun hän nosti oikean kätensä korkealle päänsä yläpuolelle ja päästi sitten ranteesta kämmenen riippumaan kohti päälakeaan samalla päätään ja koko vartaloaan vasemmalle taivuttaen. Hieman punk-henkinen tukka lisäsi varjokuvan taiteellista vaikutelmaa merkittävästi!

    Kyllähän minä sitä oopperaesitystäkin seurasin ja siitä nautin, ilman muuta. Ihan koko huomioni ei suinkaan mennyt edellämainitun perheperformanssin ihailuun. Ja minähän sitä paitsi olen niin perusauditiivinen ihminen, että jos se, mitä korvien kautta vastaanottaa, on hyvää ja nautinnollista, ovat kelpo oopperaillan elementit jo riittävästi kohdallaan. Ja on myös todettava yksikantaan, että mitään sen suurempia korvinkuultavia häiriöitä kyseinen nelikko ei illan puolikkaan aikana aiheuttanut.

    Puolikkaaksi tuo ilta todellakin tälle kvartetille jäi, toisen näytöksen alkaessa huomasin mainitut paikat tyhjiksi. Ehkä parempi niin: parempi äidille, parempi perheen miesväelle, kenties parempi myös meille muille samassa katsomonosassa istuneille.

    Oletettavasti kyseessä oli ns. erilainen ilta kyseisen perheen viikko-ohjelmassa, ainakin tämä oli erilainen oopperakokemus minulle. Toivottavasti kyseessä ei kuitenkaan ollut poikien kohdalla se kuuluisa kahden oopperan kokeminen yhtäaikaisesti: ensimmäisen ja viimeisen.

  • 15.9.2018 9.55

    Savonlinnan Oopperajuhlat oli osaltaan avaamassa Moskovan Bolshoi-teatterin 243 näytäntökautta eilen. Ison näyttämön, ns. historiallisen Bolshoin kausi oli käynnistynyt jo kaksi iltaa aiemmin talon oman Boris Godunov -tuotannon myötä ja meidän Otellomme oli puolestaan v. 2002 avatun uuden näyttämön tämän kauden ensimmäinen teos. Merkittävä kunnia meille savonlinnalaisille, ilman muuta.


    Savonlinnan Oopperajuhlien ja Bolshoi-teatterin yhteistyöllä on monivuotiset perinteet, ihan kuten moskovalaisten omilla nettisivuillakin todetaan (”Savonlinna Opera Festival, the Bolshoi Theatre’s long-time partner”). Molemmat organisaatiot ovat nyt vierailleet toistensa lavoilla kahdesti: Bolshoi Olavinlinnassa v. 2007 ja 2017, me Moskovassa edellisen kerran v. 2006 Aulis Sallisen Ratsumiehen kera. 

    Tämänkertaisen vierailun teokseksi oli valikoitunut Otello erityisesti siksi, että kyseistä Verdin sävellysuran huipentumaa ei oltu ennen meidän vierailuamme esitetty Moskovassa vuosikymmeniin. Koska tämä yhteistyössä ranskalaisen Chorégies d’Orange -festivaalin kanssa tehty tuotanto oli osana omaa tämänkesäistä ohjelmistoamme, sen siirtäminen Moskovaan oli periaatteessa melko yksinkertaista, olivathan solistit ja suurin osa kuorosta toteuttamassa Olavinlinnan esityksiä heinäkuussa. Uusina tekijöinä Moskovan vierailulla olivat kapellimestari Antonello Allemandi sekä Bolshoi-teatterin lapsikuoro ja -orkesteri. Vaikka Olavinlinnan lavaa pienempi näyttämö asetti omat haasteensa ja vaikka harjoitukset olikin rajattu todella minimiin (yksi päivä näyttämöharjoituksia pianosäestyksellä ja toinen orkesterin kera), teos saatiin esityskuntoon melko kivuttomasti.

    Hieman yllättäen suurimmissa ongelmissa Verdin teoksen kanssa tuntui aluksi olevan Bolshoi-teatterin orkesteri. Ensimmäisissä harjoituksissa, joissa itse olin paikalla (keskiviikkoaamun ensimmäinen näyttämöharjoitus orkesterin kera), soitto tuntui yllättävän epätäsmälliseltä, epäbalanssoidulta, jopa epäpuhtaaltakin, vaikka kapellimestari Allemandi olikin työskennellyt soittajien kanssa jo edellisen päivän. Selitys tälle lienee hyvin yksinkertainen: kuten tuli jo mainittua, Otello on pystytellyt poissa Moskovan oopperaohjelmistosta vuosikymmeniä; oletettavasti monet soittivat teosta nyt ensimmäistä kertaa ja ehkäpä lomalta paluun takia muutenkin prima vista, suoraan nuoteista. Maestro Allemandi joutuikin antamaan orkesterille keskiviikkoaamuna aika napakkaa ja suoraa palautetta, taisipa jokunen voimasanakin lipsahtaa joukkoon... 

    Johtui se sitten noista mainituista voimasanoista, tai jostakin muusta, niin joka tapauksessa jo saman harjoitussession aikana orkesteri kohensi suoritustaan merkittävästi ja vaikka vielä torstai-illan kenraaliharjoituksissa sattui hetkellisiä herpaantumisia, ensi-illassa orkesteri soitti niin kuin Bolshoin soittajisto soittaa: väkevästi, verevästi, kapellimestarin tulkintaa vahvasti välittäen. Huikea kehitys parissa päivässä! Tämä on sitä ammattitaitoa. 

    Orkesterin ja koko Bolshoi-teatterin organisaation työskentelyä vierestä seuranneena ei voi muuta kuin hämmästellä talon valtavia resursseja. Eilisen ensi-illan kanssa yhtä aikaa alkoi suurella näyttämöllä jo mainitun Boris Godunovin esitys, jossa sielläkin oli täysimittainen oopperaorkesteri montussa ja näiden lisäksi Otellossa tarvittava pieni vaskipuhallinorkesteri, näyttämön takana tai sivussa soittava ”banda” toteutettiin täällä ihka oikeiden soittajien toimesta. Näyttämön oikealla puolella, katsojilta piilossa pauhasi juhlakohtauksen aikana kuusitoistahenkinen vaskiryhmä oman apulaiskapellimestarin johdolla. Huh, mitkä soittajaresurssit Bolshoilla onkaan käytettävissään!

    Aivan oma lukunsa on sitten oopperatalon lapsikuoro. Olemmehan Savonlinnassa tottuneet erinomaiseen, Leena Astikaisen valmentamaan lapsikuoroon, mutta kylläpä oli huikean taitava joukko täälläkin tarjolla. Mahdottoman energinen, aktiivinen ja todella vahvasti laulanut lapsiryhmä osoitti ammattitaitonsa (jos lapsikuoron kohdalla näin voi yleensäkään ottaen todeta) heti ensimmäisestä harjoituksesta alkaen. Tuntui jopa siltä, että mitä pienempiä olivat laulajat, sitä tomerampia ja ilmaisukykyisempiä lavalla. 

    Lapsikuoron eilisiltainen suoritus oli kaiken kaikkiaan täysin häkellyttävä. Ensin he pukeutuivat Otello-pukuihin, lauloivat oman osuutensa oopperan toisessa näytöksessä, vaihtoivat vaatteita ja siirtyivät osaksi ison näyttämön Boris Godunov -esitystä. Boriksen lapsikuoro-osuudesta selvittyään he vaihtoivat taas roolivaatteita palaten takaisin Otellon ensi-illan loppukiitoksiin. Hämmästyttävä suoritus!

    Jaa että miten se esitys sitten meni... Hyvin meni, ilman muuta. Aivan varmasti jokainen Otello-tuotannossamme mukana ollut teki upeaa ja ammattimaista työtä koko illan ajan. Itseäni sykähdytti erityisesti Jorma Silvastin johtajakauden luottobaritoni Elia Fabbian, jota olen ensin kuullut konserttisolistina Hongkongin vierailumme yhteydessä ja sen jälkeen Olavinlinnan lavalla La traviatan Germontina, Toscan Scarpiana ja tässä samassa Otellon Jagon roolissa. Kaikissa näissä tehtävissään Elia on aina ollut upeaääninen huippuammattilainen, mutta tällä kertaa hänen Jago-tulkintansa oli poikkeuksellisen hurja, suorastaan pelottava; vokaalinen vaihteluväli liikkui brutaalin raa’asta hunajaisen pehmeään. Aina kun Elia oli lavalla, siellä tuntui olevan ripaus aitoa pahuutta. 

    Hienosti onnistui myös amerikkalaispari Carl Tanner ja Marina Costa-Jackson Otellona ja Desdemonana. Jälkimmäisen Pajulaulu/Ave Maria -kokonaisuus oopperan 4. näytöksessä oli illan koskettavin, ehkä myös sykähdyttävin hetki. Hieman pienemmissä rooleissa laulaneet Joska Lehtinen, Ilkka Hämäläinen, Kihwan Sim, Anna Danik, Niklas Spångberg ja Juha Pikkarainen tekivät kaikki erinomaisen onnistuneet roolityöt; juuri sellaiset, joihin olemme Olavinlinnassa tottuneet.

    Ja sitten sokerina pohjalla tietysti Savonlinnan Oopperajuhlakuoro. Hieman pienemmällä matkakokoonpanolla esiintynyt kuoromme täytti paikkansa tapansa mukaan: erinomaisesti. Bolshoi-teatterin oma kuoro on todella korkeatasoinen, ehkä paras Savonlinnassa vieraillut kuoro koskaan, tämä tuli todettua viimevuotisten Olavinlinnan Jevgeni Onegin – ja Jolanta-esitysten myötä. Mutta kylläpä teki hienoa työtä omakin kuoromme tällä vastavierailullaan. Iskevästi ja tarkasti laulanut, todella intensiivistä lavatyöskentelyä koko illan esittänyt kuoro sai ansaitusti merkittävän määrän bravo-huutoja salintäyteiseltä ensi-iltayleisöltä.

    Jos yleisön reaktioita yleensä ottaen arvioi, aplodien innokkuuden ja keston perusteella, ei Savonlinnan Oopperajuhlien Moskovan-vierailun ensi-ilta mikään täydellinen triumfi ollut. Hurmioitumista ei ollut havaittavissa erinomaisesta esityksestä huolimatta. Rytmikäs yhteistaputus ja toistuvat bravo-huudot jatkuivat kuitenkin päättäväisesti koko pitkän kiitosseremonian loppuun, väliverhon sulkeutumiseen asti. Ja kun valojen sytyttyä katseli ympärilleen, näki etupäässä tyytyväisesti hymyileviä kasvoja. 

    Joten kyllä: Otellon paluu Moskovaan monenkymmenen vuoden tauon jälkeen oli selvästikin moskovalaisyleisölle hieno kokemus, teoksen hienoisesta outoudesta huolimatta. Ja erityisen upeaa on tietysti todeta se, että me sen teimme! Savonlinnan Oopperajuhlien Otello-tuotanto avasi Bolshoin uuden näyttämön näytäntökauden. Se ei ole mikään yhdentekevä saavutus.

    PS.
    Näin kotiin palattua voi lisätä lyhyen kommentin myös toisesta esityksestä: yleisön reaktiot olivat ensi-iltaa innokkaampia. Hatut eivät tuolloinkaan lennelleet (tuskin siis olisivat, jos sellaisia päässä olisi ollut), mutta kyllä yleisön suora palaute suosionosoitusten myötä oli jopa riehakasta. Onnistuneen vierailun erittäin myönteinen lopetus!

Kurkista kulisseihin

Tervetuloa tutustumaan Savonlinnan Oopperajuhlien OOPPERAA-blogiin. Tähän blogiin kirjoittaa ihmisiä eri puolilta Oopperajuhlien organisaatiota: ympäri vuoden työskenteleviä ja myös kesäajan kausityöntekijöitä.

Oopperajuhlat järjestetään ensi kesänä 5.7.-3.8.2013. Seuraa kuinka juhlavuoden valmistelut etenevät eri rintamilla talven, kevään ja kesän aikana huipentuakseen sitten heinäkuuhun 2013.

Oopperajuhlien henkilökunnalla on ollut myös henkilökohtaisia blogeja, joihin voit tutustua oikean laidan linkeistä.
Savonlinnan Oopperajuhlien sivuilla käytetään evästeitä käytön optimoimiseksi. Lue lisää. Voit estää evästeiden käytön selainasetuksista.
OK