1960-luvulla merkittävän kansainvälisen uran luonut ja sen myötä mm. Milanossa, Pariisissa ja Münchenissä keskeisiä tenorirooleja laulanut Timo Mustakallio alkoi uransa viimeisinä vuosina, 70-luvun alussa, miettiä mahdollisuuksia tukea nuoria suomalaisia laulunopiskelijoita ja edesauttaa heidän kehitystään oopperalaulajan ammattiin.
Hän perusti nimeään kantavan rahaston, josta oli tarkoituksena vuosittain jakaa apuraha yhdelle laulajalahjakkuudelle, joka valittaisiin koelaulun kautta.
Mustakallion läheinen ystävä ja laulajakollega Martti Talvela oli samaan aikaan valittu Savonlinnan Oopperajuhlien uudeksi taiteelliseksi johtajaksi ja Savonlinnan oopperakesä tuntui alusta lähtien luontevalta paikalta järjestää kyseinen koelaulu.
Ensimmäiseen koelauluun kesällä 1974 kutsuttiin kymmenisen nuorta laulajaa, mutta jo seuraavasta vuodesta lähtien koelauluun saattoi pyrkiä vapaasti ja tilaisuuden luonne nauhaesikarsinnan, semifinaalin ja finaalin myötä rytmittyi laulukilpailumuotoon. Vuodesta 1975 lähtien kilpailu on ollut yleisölle avoin ja osa Savonlinnan Oopperajuhlien virallista ohjelmaa. Nykyisellä nimellään laulukilpailua on järjestetty vuodesta 1977.
Nopeasti Timo Mustakallio -laulukilpailu vakiinnutti paikkansa merkittävimpien suomalaisten laulukilpailujen joukossa, missä asemassa se edelleen on. Vaikka kilpailuohjelmistoon on aina kuulunut myös yksinlaulunumeroita, leimallisesti kilpailun kautta pyritään löytämään sellaisia laulajia, joiden äänimateriaali ja tulkintatahto viittaavat nimenomaan oopperanäyttämöille.
Kilpailun ensimmäisen vuosikymmenen ajan ystävykset Timo Mustakallio ja Martti Talvela muodostivat tuomariston kahdestaan. Tuomariparivaljakon päätöksenteolle oli noina vuosina ominaista nopeus ja määrätietoisuus. Tuskin viimeisenä laulaneen kilpailijan viimeiset sävelet olivat ehtineet vaientua, kun jo kuulutus kertoi tuomariston tulevan kertomaan kilpailun lopputuloksen. Paitsi nopeudestaan, tuomarikaksikko tuli tunnetuksi myös siitä, että kilpailusuorituksien kuuntelu ja arviointi tehtiin torilta hankitun mahtikokoisen mansikkalaatikon sisältöä tyhjentäen.
Alusta asti tuomariston tavoitteena oli etsiä laulajia, joissa Martti Talvelan sanoin ”taiteellinen kipinä on kaikkein selvimmin havaittavissa”. Aina valinta ei siis kohdistunut kenties juuri sillä hetkellä parhaiten kilpailuosuutensa suorittaneeseen, vaan häneen, jossa Mustakallio ja Talvela näkivät eniten kehityspotentiaalia. Joskus tuomareiden päätöksiä jopa hieman kummeksuttiin, mutta useimmiten kilpailua seuranneet vuodet todistivat epäilyt turhiksi. Lähes kaikki ensimmäisen vuosikymmenen voittajat työllistyivät nopeasti oopperataloihin eri puolille Eurooppaa. Vuoden 1975 voittajan, Walton Grönroosin tilanne oli melkein kuin elokuvakäsikirjoituksesta: hän allekirjoitti sopimuksen Berliinin Deutsche Operiin heti kilpailun jälkeen!
Tuomaristo on puhunut, pulinat pois -periaatteen konkretisoi Timo Mustakallio itse kesällä 1981 äärimmäisen selkeästi ja yksinkertaisesti. Saavuttuaan ilmoittamaan kilpailun lopputulosta hän totesi lyhyesti: ”Päätöksestä voidaan olla toistakin mieltä, mutta nämä ovat minun rahojani ja minä annan ne kenelle haluan!” Tuolloin voittajaksi valittiin aiemmin lähinnä harmonikkamestarina tunnettu, vain hieman aiemmin klassiset lauluopinnot aloittanut tenori Raimo Sirkiä. Mustakallio-kilpailuvoiton jälkeen Sirkiän ura urkeni hyvin nopeasti Kielin ja Dortmundin oopperoiden kautta Suomen kansallisoopperaan ja Deutsche Oper am Rheiniin, Savonlinnan Oopperajuhlien pitkäaikaiseksi vakiosolistiksi ja sittemmin Oopperajuhlien taiteelliseksi johtajaksi.
Timo Mustakallion kuolema marraskuussa 1984 muutti luonnollisesti myös laulukilpailun perusluonnetta merkittävästi, vaikka hänen lähiomaisensa perustivatkin v. 1986 Timo Mustakallio -säätiön laulukilpailuperinnettä jatkamaan. Kisan perustaja oli kuitenkin lopullisesti poissa tuomaristosta, Martti Talvelakaan ei enää kyseiseen tehtävään palannut kuin kerran, kesällä 1986.
Siitä eteenpäin tuomariston kokoonpano on vaihdellut sekä henkilöiden että jäsenistön lukumäärän osalta, eikä voittajankaan seuloutuminen muista finalisteista ole ihan 70-luvun nopeudella sujunut. Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja on useimmiten johtanut myös Mustakallio-tuomaristoa ja hänen lisäkseen päätöstä on ollut tekemässä 1-3 oopperamusiikin ammattilaista; pääosin laulajia, mutta joskus myös kapellimestareita. Ensimmäinen nainen Mustakallio-kisan tuomaristossa oli Ritva Auvinen kesällä 1985.
Laulukilpailun 16 ensimmäistä vuotta se järjestettiin vuosittain. 1980-luvun lopulle tultaessa kilpailutoimikunta huomioi kuitenkin sen, että ihan joka kesä laulajien taso ei ollut toivotun korkea. Tilanteeseen reagoitiin muuttamalla kilpailuväliksi kaksi vuotta. Merkittävän lisäarvon kilpailuun toi Savonlinnan Oopperajuhlien valtuuston kunniapuheenjohtajan Eero Rantalan perustama rahasto, josta on kesästä 1991 lähtien myönnetty toinen apuraha, ikään kuin kilpailun kakkospalkinto, sekin hyvin merkittävän suuruinen. Mustakallio-kilpailun palkinnot, tai oikeammin apurahat ovat itse asiassa rahallisesti varsin huomattavat: voittajalle 15 000 euroa ja kakkoselle, Rantala-apurahan saajallekin 10 000 euroa.
Timo Mustakallio -laulukilpailulle luonteenomaista on sen nopea tempo (melkein joka vuosi kilpailu on käyty yhden päivän aikana) ja laulettavan ohjelmiston aika suppea määrä. Sekä alku- että loppukilpailussa lauletaan pianosäestyksellä yksi laulu (lied tai vastaava) ja yksi ooppera-aaria. Koko kilpailuohjelmistoksi riittää siis neljä numeroa, ei enempää. Joidenkin muiden kilpailujen sijaan nyt ei siis kysytä mahdollisimman monipuolista eri tyylikausien tuntemista ja hallintaa tai arvioida useamman laulukielen ääntämistä. Ainakin periaatteessa kilpailun voi siis nykyäänkin voittaa aiemmin mainitsemani Raimo Sirkiän tavoin vasta opiskelujensa alkutaipaleella oleva lahjakkuus, jolla ei ole vielä kovin laajaa ohjelmistoa repertuaarissaan. Tämäkin osaltaan kertoo Mustakallion ja Talvelan perusajatuksesta: kilpailun avulla ei välttämättä haeta täydellistä osaamista, vaan lahjakkuutta, jonka äänessä on jotain sellaista, josta on lupa odottaa isoja asioita tulevaisuudessa.
Ja kyllähän useimmat Mustakallio-palkitut ovatkin vastanneet tuomariston odotuksiin kiitettävällä tavalla: suuri osa apurahan saajista on tehnyt ammattiuran oopperanäyttämöillä, useimmat heistä myös kansainvälisen uran. Merkillepantavaa on myös se, että kolmesta voittajasta (Walton Grönroos, Raimo Sirkiä ja Jorma Silvasti) on myöhemmin tullut Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja. Aika näyttää saako tämä perinne jatkoa. Jos näin käy, olisiko tuolloin jo naisjohtajan vuoro?