Etusivu / Suomeksi / Ohjelmisto / Ohjelmisto 2017 / Ryöstö seraljista
Esittely

Sadunhohtoinen uutuustuotanto

Espanjalainen Belmonte lähtee pelastamaan orjaksi myytyä rakastettuaan Konstanzea ja palvelijoitaan pašša Selimin haaremista. Ylivartija Osmin estää kuitenkin yritykset ja pitää silmällä myös isäntäänsä Selimiä, joka on omaksunut aivan liikaa eurooppalaisten epäilyttäviä tapoja. ”Ryöstöretkestä” Turkkiin syntyy lopulta melkoinen tunteiden labyrintti, jossa pelissä ovat intohimo ja rakkaus.

Mozart todisti jo aikoinaan, että kulttuurien yhteentörmäyksessä musiikki on voittaja. Ryöstö seraljista -oopperassa hän yhdisteli taitavasti turkkilaista soitinperinnettä saksalaiseen laulunäytelmään ja loi samalla läpimurtoteoksensa, täysipainoisen saksankielisen oopperan. Teos sopii koko perheelle.

Musiikinjohto: Christoph Altstaedt
Ohjaus: Katariina Lahti
Lavastus: Mark Väisänen
Puvut: Erika Turunen
Valaistus: Jussi Kamunen
Videosuunnittelu: Jenni Valorinta
Kuoron valmennus: Matti Hyökki


Info

Esitykset:
7.7. (ensi-ilta)
11.7., 14.7., 19.7., 21.7.2017 klo 19

Esityskieli saksa. 
Tekstitys suomeksi ja englanniksi. 
Esityksen kokonaiskesto noin 3 tuntia. Yksi väliaika.

Rooleissa mm.:
Sebastian Wirnitzer (Selim), Mirella Bunoaica 7.7., 14.7., 21.7./Tba 11.7., 19.7. (Konstanze), Mari Eriksmoen 7.7., 14.7., 21.7./Claire de Sévigné 11.7., 19.7. (Blonde), Tuomas Katajala 7.7., 14.7., 21.7./Jussi Myllys 11.7., 19.7. (Belmonte), Cosim Ifrim 7.7., 14.7., 21.7./Jonathan Winell 11.7., 19.7. (Pedrillo), Jyrki Korhonen/Petri Lindroos (Osmin).

Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri 
Savonlinnan Oopperajuhlakuoro