Kategoriat Uutiset

Karita Mattila Timo Mustakallio -laulukilpailun tuomaristoon – Haku on nyt auki nuorille lahjakkuuksille

Haku valtakunnalliseen Timo Mustakallio -laulukilpailuun on avoinna helmikuun loppuun asti. Kilpailuun etsitään lupaavia, uransa alussa olevia laulajia. ”Mustakallio-kilpailu on yksi parhaista tavoista esittäytyä ja ponnahtaa kotimaisen oopperakentän ja -yleisön tietoisuuteen”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Ville Matvejeff. Sopraano Karita Mattila on mukana tuomaristossa ensimmäistä kertaa.

Järjestyksessään jo 31. Timo Mustakallio -laulukilpailu käydään Savonlinnan Oopperajuhlilla 18. heinäkuuta. Valtakunnallinen kilpailu nostaa esiin tulevaisuuden kykyjä. Voittajana ei välttämättä palkita pisimmälle kehittynyttä kilpailijaa, vaan laulaja, jolla on poikkeuksellinen ääni tai erityistä tulkinnallista taitoa.

Oopperajuhlien taiteellisen johtajan ja tuomariston puheenjohtajan Ville Matvejeffin mukaan Mustakallio-kilpailu on osallistujilleen monesti yksi tärkeimpiä uran varhaisvaiheen esiintymisiä. ”Paitsi ammattilaiset, myös intohimoinen yleisö seuraa uusien lahjakkuuksien esiintymisiä. Muidenkin kuin palkinnoille yltävien tekemisiä ja kehitystä seurataan uteliaina ja tarkalla korvalla, ja hyvä kehitys poikii lähes poikkeuksetta mahdollisuuksia. Henkilökohtaisesti odotan, että ’tutkaan’ ja seurantaan nousee mielenkiintoisia uusia laulaja- ja taiteilijatuttavuuksia”, hän sanoo.

Vuodesta 1974 järjestetty kilpailu on ollut monelle nimekkäälle suomalaislaulajalle ponnahduslauta kansainväliselle uralle. Kilpailun voittajia ovat mm. Walton Grönroos, Raimo Sirkiä, Jorma Silvasti, Kirsi Tiihonen, Johanna Rusanen, Helena Juntunen, Marjukka Tepponen ja Tuuli Takala. Viimeisimmän kilpailun vuonna 2019 voitti Iris Candelaria.

Tuomaristossa ovat Matvejeffin lisäksi sopraano Karita Mattila ja Urkuyö ja Aaria -festivaalin taiteellinen johtaja Erkki Korhonen. ”Tuomaristossamme yhdistyvät kokemus ja näkemyksellisyys, hyvä kansainvälisen tason ja kotimaisen oopperakentän tuntemus, ymmärrys historiasta ja visio tulevaisuuden tavoitteista”, Matvejeff summaa.

Lipunmyynti alkaa kevättalvella

Timo Mustakallio -laulukilpailuun voivat hakea vuonna 1994 tai sen jälkeen syntyneet laulajat. Osallistujat valitaan mukaan esikarsinnan perusteella toukokuussa. Naiset ja miehet kilpailevat yhdessä yhteisessä sarjassa. 15 000 euron pääpalkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan 10 000 euron palkinto Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahastosta. Palkintojen voittajat esiintyvät Urkuyö ja Aaria -festivaalilla Espoossa kilpailun jälkeen 29.7.2021 ja finaaliin yltäneille järjestetään lisäksi mestarikurssi Savonlinnassa kesällä 2022.

Yleisölle Timo Mustakallio -laulukilpailu on yhdistettävissä vierailuun Oopperajuhlilla, sillä kilpailu käydään yhden päivän aikana. Lipunmyynti alkaa kevättalven aikana, ja katsomoon varmistetaan turvavälit.

Nimeään kantavan kilpailun perusti oopperalaulaja ja Oopperajuhlien entinen johtaja Timo Mustakallio (1929–1984). Kilpailun järjestää Savonlinnan Oopperajuhlat ja Timo Mustakallio -säätiö yhdessä Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston kanssa.

Haku kilpailuun on avoinna 28.2. asti. Lue kilpailusta lisää täällä.

Timo Mustakallio -laulukilpailu
Olavinlinna su 18.7.2021
Alkukilpailu klo 11
Loppukilpailu klo 19
Ohjelmassa kilpailijoiden valitsemia liedejä ja ooppera-aarioita.

Median kysymykset ja haastattelupyynnöt:
Sonja Eiramo / Head of Marketing Communications
sonja.eiramo@operafestival.fi
puh. 040-5088828

Lisätietoja kilpailuun liittyen:
olli.tuunanen@operafestival.fi
puh. 050-5220252