Savonlinnan Oopperajuhlien yhteydessä vuodesta 1974 järjestettyyn Timo Mustakallio -laulukilpailuun ilmoittautuminen on alkanut ja jatkuu helmikuun loppuun asti. Kilpailussa etsitään uusia, nuoria suomalaisia laulajalahjakkuuksia.
Kilpailun erityispiirteenä on ollut alusta lähtien se, että rahapalkinnoilla ei välttämättä palkita opinnoissaan pisimmällä olevaa, laulusuoritukseltaan parasta kilpailijaa, vaan tuomaristo valitsee laulajien joukosta lahjakkaimmat – ne, joiden äänimateriaalissa on jotain erityistä; sellaista, joka viitoittaa tietä ammattiuralle.
Kun tarkastellaan kilpailussa viimeisen parinkymmen vuoden aikana palkittujen listaa, huomaa tuomariston lahjakkuustutkan toimineen mainiosti. Löytyväthän listalta Mika Kares, Marjukka Tepponen, Miina-Liisa Värelä, Tuuli Takala, Markus Suihkonen ja Aurora Marthens. Aiempien vuosien voittajia ovat olleet mm. Walton Grönroos, Raimo Sirkiä, Jorma Silvasti, Kirsi Tiihonen, Johanna Rusanen ja Helena Juntunen.
Tämänvuotisen kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimii Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff. Kaksi muuta tuomariston jäsentä ovat sopraano Päivi Nisula ja pianisti, kapellimestari Erkki Korhonen.
Timo Mustakallio -laulukilpailuun voivat hakea vuonna 1998 tai sen jälkeen syntyneet laulajat. Varsinaisen kilpailun osallistujat valitaan esikarsinnan perusteella huhtikuussa. Kaikki laulajat kilpailevat yhteisessä sarjassa. 15 000 euron pääpalkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan 10 000 euron palkinto Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantalan rahastosta. Palkintojen voittajat esiintyvät Urkuyö ja Aaria -festivaalilla Olarin kirkossa kilpailun jälkeen 17.7.2025.
Yleisölle Timo Mustakallio -laulukilpailu on yhdistettävissä vierailuun Oopperajuhlilla, sillä kilpailu käydään yhden päivän aikana.
Nimeään kantavan kilpailun perusti oopperalaulaja ja sittemmin myös Oopperajuhlia johtanut Timo Mustakallio (1929–1984). Kilpailun järjestävät Savonlinnan Oopperajuhlat ja Timo Mustakallio -säätiö.
Haku kilpailuun on avoinna 28.2.2025 asti. Kilpailun säännöt ja hakulomake TÄÄLLÄ.
Timo Mustakallio -laulukilpailu
Savonlinnasali su 13.7.2025
Alkukilpailu klo 11
Loppukilpailu klo 19
Ohjelmassa kilpailijoiden valitsemia yksinlauluja ja ooppera-aarioita.
Median kysymykset ja haastattelupyynnöt:
Jannika Vahvaselkä, viestinnän asiantuntija
jannika.vahvaselka@operafestival.fi
puh. 050 4304186
Lisätietoja kilpailuun liittyen:
Ville Matvejeff, taiteellinen johtaja
ville.matvejeff@operafestival.fi