LähiTapiola Savo-Karjala on myöntänyt Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ry:lle 20 000 euron tuen Oopperajuhlien toiminnan kehittämiseen ja edistämiseen. Kulttuurin tukeminen on investointi, joka hyödyttää koko aluetta. Tapahtuman menestys näkyy myös paikallisten yritysten ja palveluiden arjessa.
Tuella vahvistetaan erityisesti kolmea kokonaisuutta: oopperan saavutettavuutta nuorille, ensikertalaisille ja paikallisille kohderyhmille, yleisön turvallista ja sujuvaa liikkumista ainutlaatuisessa Olavinlinnassa sekä festivaalin ympärille rakentuvaa paikallisten yritysten, yhdistysten ja vapaaehtoisten yhteistyötä.
– Tämä tuki on meille arvokas tunnustus Oopperajuhlien merkityksestä Savonlinnan ja Etelä-Savon alueelle. Oopperajuhlat on tärkeä osa Savonlinnan identiteettiä ja koko seudun elinvoimaa, ja olemme kiitollisia saamastamme luottamuksesta, sanoo Savonlinnan Oopperajuhlien johtaja Ville Matvejeff.
Elävä kulttuuri ruokkii ympäristöään monin tavoin: se tuo asiakkaita paikallisille palveluille, luo työtä ja vahvistaa koko seudun vetovoimaa. Oopperajuhlat on Savonlinnan kesän suurin tapahtuma ja yksi Etelä-Savon merkittävimmistä elinvoimatekijöistä. Oopperajuhlien aluetaloudellinen vaikutus oli vuonna 2025 yli 22 miljoonaa euroa, ja se ulottuu koko paikalliseen palveluverkostoon.
– Savonlinnan Oopperajuhlien ja meidän tavoitteemme kohtaavat luontevasti: haluamme edistää hyvinvointia, turvallisuutta ja paikallista elinvoimaa. On hienoa olla mukana mahdollistamassa kulttuuria, joka koskettaa ihmisiä ja vahvistaa koko alueen tulevaisuutta, sanoo LähiTapiola Savo-Karjalan toimitusjohtaja Asko Lammela.

Kuvassa vasemmalta oikealle: LähiTapiola Savo-Karjalan markkinointipäällikkö Sanna Auvinen, Oopperajuhlien Head of Sales and Marketing Christian Riutta, LähiTapiola Savo-Karjalan toimitusjohtaja Asko Lammela, Oopperajuhlien johtaja Ville Matvejeff ja LähiTapiola Savo-Karjalan liiketoimintajohtaja Jarmo Aalto.
Lisätiedot medialle
Jannika Vahvaselkä
Content and Communications Lead
jannika.vahvaselka@operafestival.fi
puh. 050 430 4186
