Kesämökki sijaitsee Ilomantsissa, jossa hän tottui viettämään jo lapsuuden kesiään isovanhempien luona. ”Itäsuomalainen luonto metsineen, vaaroineen, soineen ja järvineen on piirtynyt syvälle mieleeni.” Myös karjalainen yhteisöllisyys laulavine ja tanssivine kesäjuhlineen jätti lämpimän jäljen. Saman mutkattomuuden Ville on löytänyt Savonlinnastakin. ”On mukavaa, kun kioskin myyjä saattaa kysyä, että mitä teillä siellä Olavinlinnassa tänään meneekään.”
Tässä tunnelmassa työ on imaissut mukaansa. Hänelle on tärkeää, että Oopperajuhlia arvostetaan myös ulkomailla. Kansainvälistä korkeatasoisuutta hän haluaa vaalia ja viedä yhä pidemmälle. ”Maailmalla kulkiessa meidät tunnetaan, ja täällä käy kansainvälisiä taloja ja tähtiä.”
Kesän uutuutta, Karol Szymanowskin Kuningas Roger-oopperaa Ville odottaa erityisesti. Niin uhkeaa, aistillista ja eroottista sen musiikki on. Kuningas Roger on myös toinen kahdesta oopperasta, jotka Ville itse johtaa.
Ensimmäiseen kesään liittyy muutenkin kihelmöivää jännitystä. ”Maltan tuskin olla käymättä jokaisessa esityksessä ja harjoituksissa. Savonlinnassa asun kaupungin ytimessä, jotta pääsen kätevästi paikasta toiseen.”
Taiteellisen johtajan linja hahmottuu jo. Esiintyjissä on kiinnostavia uuden polven taiteilijoita ja ohjelmisto laajenee ennen näkemättömillä teoksilla. Silti uudistaminen ei ole itseisarvo, hän sanoo. ”Me pyrimme siihen, että oli teos uusi tai vanha, katsoja voisi kokea sen uudella tavalla. Tulkinnan tulee olla aitoa, jotta siihen voi samaistua ja kokea sen tästä hetkestä käsin.”
”yleisö on ajatusteni keskiössä”
”Haaveilen Oopperajuhlista, joka houkuttelee yhä enemmän oopperasta uteliaita ihmisiä vieraiksi, myös kasvavassa määrin ulkomailta. Haluan rakentaa dramaturgisesti kiinnostavia ohjelmistoja, valita erilaisille yleisöille sopivia, keskenään erilaisia teoksia ja kutsua esiintyjiksi tämän hetken mielenkiintoisimpia taiteilijanimiä. Näen myös suuria kasvun mahdollisuuksia yhteistyössä kansainvälisten oopperatoimijoiden kesken.
Yleisö on ajatusteni keskiössä, kun suunnittelen ohjelmistoa. Meillä huomioidaan niin ensikertalaiset kuin kokeneet oopperakävijät. Oopperajuhlilla voi nähdä tunnettuja ja rakastettuja klassikoita sekä toisaalta uutta, ennen kuulematonta ja ajatuksia herättävää oopperaa. Mielenkiintoista kyllä, kummastakin kategoriasta löytyy sekä tuttuja teoksia että oopperoita, joita ei Olavinlinnassa ole vielä nähty.
Toiveeni on myös, että nauttisimme tulevaisuudessa suuremmasta julkisesta taloudellisesta tuesta, jotta voisimme monipuolistaa ohjelmistoa entisestään ja ottaa ajoittain taiteellisia riskejä. Ooppera on taidemuotona kehittynyt kerrostuneesti vuosisatojen kuluessa, ja siihen kuuluu samaan aikaan niin historiallinen kuin uutta luova elementti. Digiaikakin tarjoaa mahdollisuuksia. Uskon, että uudet teosmuodot ja tästä ajasta kertovat teokset voisivat olla yksi oopperan tulevista megatrendeistä.
Olavinlinna ja Saimaa ovat erottamaton osa Oopperajuhlia. Oopperakokemus tässä miljöössä on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Tärkein tehtäväni taiteellisena johtajana on pitää hyvää huolta Oopperajuhlien taianomaisesta tunnelmasta ja tarjota kansainvälisesti korkeatasoisia esityksiä sekä perinteitä vaalien että uudistuvasti.”
Katso alta video, jolla Ville kertoo 2020 ohjelmistosta.
Teksti: Essi Salonen