Rigoletto

Giuseppe Verdi

Rigoletto on psykologinen draama, jossa ei turhaa säveltä lauleta. Henkilöt saavat luonteensa mukaista musiikkia: Gilda aloittaa iloisena tyttönä, nousee isäänsä vastaan ja päätyy uhrautumaan rakkautensa puolesta – ja murtaa näin isän sydämen. Hänen kujeileva teemansa muuttuu uhmakkaan dramaattiseksi. Mantovan herttuan hittiaariat ovat karikatyyri pinnallisesta kerskurista, Rigoletto sylkee hoville vihaansa ja laulaa herkästi tyttärelleen.

Teoksen kapellimestarin Philippe Auguinin mukaan Rigoletto on ennen kaikkea teatteria. Musiikki tukee tarinan dramaturgiaa poikkeuksellisen tarkasti. ”Verdi tekee musiikillaan tarinan henkilöt eläviksi ja kuvailee heidät ymmärrettävästi. Yleisö havaitsee heti, minkälainen hahmo on kyseessä. Siksi Rigoletto on mestariteos.” Savonlinnassa nähtävästä produktiosta Auguin on innostunut: ”Ihailen David McVicarin tapaa ohjata laulajia. Hän nostaa esiin todellisen Rigoleton.”

Huomioitavaa: tämä tuotanto sisältää alastomuutta ja seksuaalisia kohtauksia eikä se sovellu lapsille.

Liity jäseneksi Tilaa uutiskirje