Kategoriat Virittäydy

Huippumuotia ja teatteria

Muotisuunnittelija Teemu Muurimäki suunnitteli puvut Sevillan parturiin. Tuloksena on valloittava, yhtä aikaa pursuileva ja tinkimättömän tyylikäs puvustus, jossa on tunnistettavaa Muurimäkeä, mutta teatterin ja komiikan suomin vapauksin. Tässä haastattelussa palataan suunnittelun tunnelmiin keväällä 2019.

Työhuoneella Helsingin Kruununhaassa täytyy vähän kaivella hyllyjä. Muurimäki on laittanut Sevillan parturin luonnokset hetkeksi sivuun hyvästä syystä, sillä välissä oli saatava valmiiksi puku näyttelijä Laura Birnille Hollywoodin Golden Globe -gaalaan. Itsenäisyyspäivistä taas mieleen on jäänyt ainakin Anna Puun futuristinen teräskorsetti punaisen silkin kätkössä.

Vuodesta toiseen Muurimäen iltapuvut kuuluvat kättelyjonon ihailluimpiin. Seuraavaksi yhdellä Suomen kysytyimmistä muotisuunnittelijoista on kuitenkin edessään aivan toisen linnan juhlat: Sevillan parturi on hänen ensimmäinen oopperapuvustuksensa. Samalla se on paluu nuoruuden koulukaupunkiin Savonlinnaan.

 

Hahmojen persoonat erottuvat puvuissa

Muutamaa päivää aiemmin Muurimäki on ensimmäistä kertaa esitellyt valmiit luonnokset ohjaaja Kari Heiskaselle. Luonnoksia täydentää työhuoneen seinälle koottu tunnelmakuvasto: inspiroivia sivuja maailman muotilehdistä, värihahmotelmia, oikeiden, rooliin kiinnitettyjen laulusolistien potretit ja Oopperajuhlien puvustamon kanssa valitut kangasnäytteet. 

Näistä ovat jo syntyneet hemaiseva Rosina vaahtokylvynkuohkeassa asussaan, Rosinaa hännystelevä kreivi Almaviva kultabrodeerauksissa, sopivasti viisto glam rock -henkinen parturi Figaro sekä Rosinan holhooja tohtori Bartolo, itara ukko ruutupuvussa. Ei ihme, että Heiskanen hyväksyi luonnoksista jokaisen sellaisenaan. 

”Teatterijutuissa pääsee vahvemmin rakentamaan karaktäärejä”, Teemu Muurimäki sanoo. Muutoin suuri oopperapuvustus ei hänen mukaansa juuri poikkea muotisuunnittelusta.

”Vuodesta toiseen Muurimäen iltapuvut kuuluvat kättelyjonon ihailluimpiin. Seuraavaksi yhdellä Suomen kysytyimmistä muotisuunnittelijoista on kuitenkin edessään aivan toisen linnan juhlat.”

YKSITYISKOHDATKIN NOUSEVAT TARINASTA

Muurimäki tunnetaan iltapuvuistaan, mutta hänellä on myös oma vaatemerkki Formal Friday miehille, pääsuunnittelijuus Turolla sekä näyttämöpuvustuksia mm. Svenska teaterinin Chess-musikaaliin ja Tero Saarinen Companylle. Vauhtia kaikkeen tähän hän on hakenut maailman muotitaloista kuten Dolce & Gabbana ja Giorgio Armani.

Muurimäki on luontainen tarinankertoja. ”Muotikin on tarinankerrontaa”, hän sanoo. Oopperapuvustuksen hersyvimmätkin yksityiskohdat ovat silti perusteltuja ja pohjautuvat Sevillan parturin alkuperäiseen näytelmään tai librettoon. Esimerkiksi näytelmässä Rosinan kahlitseva ristikkoikkuna on siirtynyt symboliseksi ruutukuosiksi tohtori Bartolon pukuun. Tai olipa kreivi Almavivalla mikä tahansa valepuku, kreiviksi hänet paljastavat aina jalassa pysyvät kultaiset buutsit.

”En ole Karille vielä ehdottanut tätä, mutta valheasuissa Almavivalla voisi olla pöyhkeä peruukki. Kun asut kerran on keksinyt parturi Figaro, sehän olisi loogista, että niissä olisi joku ihan käsittämätön tukka.” 

Puvut tukevat esityksen seuraamista

Hän on miettinyt paljon yleisöä: Pukujen tulee olla sellaisia, jotka auttavat katsojaa seuraamaan tarinaa ja tunnistamaan hahmot myös etäisyyden päästä.

Vaikka oopperan parissa Teemu Muurimäki työskenteleekin nyt ensi kertaa, Savonlinna on 1990-luvun alun taidelukiolaiselle tuttu ja nostalginen.

”Käytiin viikonloppuisin aina eksymässä Olavinlinnassa. Pujahdettiin kaikkiin niihin paikkoihin, joissa luki ettei sinne saa mennä. Olavinlinnan tunnelma on jossakin takaraivossa, tiedän miltä siellä tuoksuu, näyttää ja tuntuu. Tästä tulee varmasti ikimuistoinen kesä.”