Kategoriat Virittäydy

Pää sekaisin

Szymanowskin ooppera nostattaa hiukset pystyyn kipeillä kysymyksillään 2000-luvun Euroopassa.

Puolalainen Karol Szymanowski (1882 – 1937) on aikansa mielenkiintoisimpia säveltäjiä, joka loi oopperan Kuningas Roger myötä oman, tunnistettavan sävelkielensä. Musiikki on häikäisevää, mielikuvitusta ruokkivaa ja hurmioituneella tavalla kaunista.

”Siinä on aineksia Wagnerin kaarroksellisuudesta, Skrjabinin häpeilemättömästä sointimaksimalismista, ranskalaisen impressionismin yltäkylläisyydestä”, kuvaa Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff. ”Szymanowski yhdistää omintakeisesti nämä kaikki tanssilliseen kansansävelmistöön ja kekseliääseen harmoniseen ajatteluun.”

Szymanowski tutustui 1910-luvulla intensiivisesti eri uskontoihin ja kieliin. Häntä kiehtoivat erityisesti itämaiset kulttuurit arabimaista Intiaan. Matkusteltuaan pitkään Välimeren molemmin puolin hän palasi Pariisiin, jossa eli puolalaisten taiteilijoiden yhteisössä. ”Matkan jälkeen hän oli aivan uusi ihminen”, sanoi hyvä ystävä, pianisti Artur Rubinstein.

Muihin kulttuureihin tutustuminen herätti Szymanowskin miettimään itseään ja hyväksymään oman homoseksuaalisuuteensa. Ennen oopperaa hän kirjoitti homoseksuaalisuutta käsittelevän romaanin, jonka myöhemmin tuhosi. Vihjaileva, abstrakti oopperan kieli sopi paremmin aiheeseen. Ooppera ei syntynyt hetkessä, vaan valmistui vuosina 1918 – 24 ja nähtiin ensimmäisen kerran Varsovassa 1926.

OMAN AIKANSA EU-JOHTAJA

Szymanowski pyrki häivyttämään oopperasta sen taustalla olevat omakohtaiset kokemukset. Tapahtumat on sijoitettu 1100-luvun Sisiliaan, jota hallitsi viisaaksi ylistetty kuningas Roger II, mutta aika ja paikka ovat sadun tavoin symbolisia. Keskiajan Sisilia oli monikulttuurinen paikka, jossa tiede oli arvossaan ja eri kulttuurit pyrkivät ymmärtämään toisiaan.

”Kuningas Roger historiallisena johtajana oli suuri visionääri oman aikamme EU:n perustajien tapaan”, sanoo Ville Matjeveff.

”Hän halusi yhdistää eriytynyttä, rakentaa dialogia kansojen välillä, sallia eri kielet ja uskonnot aikana, jolloin islam teki yhtäältä tuloaan eteläiseen Eurooppaan ja toisaalla ristiretket määrittivät elämän ja kuoleman kysymyksiä koko maanosassa.”

Kun omana aikanaan unohdettu teos on 2010-luvulla noussut uudestaan oopperatalojen ohjelmistoon ja tullut suorastaan trendikkääksi, olisi houkuttelevaa ajatella ilmiön liittyvän monimuotoisen seksuaalisuuden voittokulkuun. Mutta Kuningas Roger avautuu kuvaamaan mitä tahansa ideologian tai identiteetin muutosta yksilöissä ja yhteisöissä.

”Ajankohtaisiksi teemoiksi nousevat uskontojen, kulttuurien ja kielialueiden törmäykset, sovinnaisuuden ja äärikonservatiivisuuden sekä liberaalisen maailmankatsomuksen ja suvaitsevaisuuden välinen taistelu, toiseuden olemus, kyky ja halu keskusteluun eri tavalla ajattelevien kanssa”, luettelee Matvejeff.

ITSETUTKISKELUN PAIKKA

Kuninkaan valtakuntaan saapuu ulkopuolinen muukalainen, Paimen, jonka hekumallinen musiikki hurmaa koko hovin, myös kuninkaan ja tämän vaimon. Kaikki näyttäytyy uudessa valossa, ja lopulta kuninkaan vaimo lähtee Paimenen matkaan ja Roger jää yksin.

Vaikka oopperassa on niukalti tapahtumia, se on musiikilliselta kerronnaltaan sekä runsas että tiivis.  Ensimmäisen näytöksen musiikki on Bysantin sävyttämää, toisessa liikutaan arabimaailman väreissä ja kolmannessa maailma kirkastuu ja selkiytyy antiikin Kreikan sävyin. Musiikin kesto on vain 80 minuuttia mutta sen sisältö niin hengästyttävä, että kuulijan ajantaju hämärtyy.

”Oopperan aloitus suurella kuorokohtauksella Boris Godunovin hengessä on ehkä väkevin aloitus ja ylipäätään musiikillinen kliimaksi, mitä musiikinhistoria tuntee”, sanoo Matjeveff. ”Sen jälkeen ei mikään ole entisellään.”

1920-luvulla, kun teos tuli valmiiksi, eurooppalainen ihminen oli kokenut historian tuhoisimman sodan mutta ei tiennyt jotain vielä pahempaa olevan edessä. Tilapäinen huolettomuus oli vain pintaa, ja moni pohti kuningas Rogerin tavoin, oliko kuva itsestä tai maailmasta sittenkään oikea. Epävarmuus oli leimallista sata vuotta sitten, niin kuin nyt. Vanhat tavat oli hylätty mutta uusi ei vielä hahmottunut kirkkaasti ja herätti siksi hämmennystä.

Szymanowskin ooppera tuntuu rohkaisevan meistä jokaista tarkastelemaan kriittisesti itseämme ja sitä kautta ympäröivää maailmaa. Muutoksen voi aloittaa katsomalla aurinkoon, kuten Roger tarinan arvoituksellisessa lopussa. Aurinkoon katsova ihminen sokaistuu, ja silloin katse kääntyy sisään, omaan itseen.

Kuningas Roger on kutkuttavan psykodraamallinen matka ihmisen sisäisen kasvun, omien seksuaalisten ja aistillisten kehityskulkujen ja patoutumien maailmaan. Miten paljon omaa päätöksentekoamme ja toimintaamme määrittävät alkukantaiset, fyysiset ja aistilliset kokemukset tai niiden puute?” pohtii Matvejeff.

EPÄSELVYYDEN IHANUUS

Oopperassa hämmennystä herättävä Paimen yritetään vaientaa. Papit toivovat kuninkaan vangitsevan väärästä jumalasta saarnaavan vieraan, mutta Roger haluaa ensin kuulla, mitä tällä on sanottavana. Tavattuaan Paimenen Roger muuttuu, mutta ei lähde tämän mukaan.

”Onko Paimen psykopatologinen häirikkö, joka saa kuninkaan mielenterveyden järkkymään, vai psykoterapeutti, joka johtaa hänet kohti eheyttävää itsetuntoa, auringon valoa ja lopuksi sisäistä rauhaa?” kysyy Matvejeff.

Oopperan loppu jää auki. Jos sen tulkitsee optimistisesti, kuningas on uuden, paremman maailman alussa. Huonompi juttu on sitten se, että niin moni muu, kuninkaan vaimo mukaan lukien, lähtee sokeasti seuraamaan Paimenta. Muutosta edeltää kaaos, joka herättää pelkoa. Kuningas pystyy muuttumaan, koska hän sietää epävarmuutta ja ymmärtää, että asiat eivät ole yksinkertaisia tai mustavalkoisia. Sitä eivät kaikki kestä – olisi niin paljon helpompi elää yksinkertaisten totuuksien maailmassa. Ja niin ilmapiiri on otollinen itsevarmoille populistijohtajille.

”Ei ole ihme, että teos unohdettiin niin pitkäksi aikaa”, sanoo Matvejeff.

”Sitä suuremmin iloitsen, että se tekee nyt viimein suurta tulemistaan, nostattaa hiukset pystyyn ja sekoittaa päitä eri puolilla Eurooppaa.”

Teksti: Minna Lindgren