Kategoriat Uutiset

Yleisön odotus palkittiin – Savonlinnan Oopperajuhlat järjestettiin onnistuneesti kahden kesän tauon jälkeen

Savonlinnan Oopperajuhlat keräsi yleisöä miltei entiseen tapaan. Oopperajuhlien omista tuotannoista suosituimmaksi nousi uusi ja näyttävä Aida (kuvassa). Kroatialaisvieraat säväyttivät barokilla ja virtuoosisella laululla.

Savonlinnan Oopperajuhlilla kävi tänä kesänä 62 200 vierasta. Yleisömäärä yltää miltei pandemiaa edeltäneiden kesien lukuihin, se on vain vajaa 5 % vähemmän kuin kesällä 2019.  Tulosta voidaan pitää onnistuneena tässä maailmantilanteessa ja pandemiasta johtuneen tauon jälkeen.

”Olemme todella kiitollisia, että yleisö uskaltautui Oopperajuhlille liki kolmen vuoden tauon jälkeen. Moni oli säilyttänyt lippunsa jo kesältä 2020. Viime talvena tilanne näytti hyvin sumuiselta: koskaan aiemmin lipunmyynti ei ole jäätynyt niin voimakkaasti kuin pandemiarajoitusten tai Ukrainan sodan myötä. Onneksi yleisöryntäys kesä-heinäkuun aikana oli poikkeuksellisen voimakasta, ja pääsimme lopulta lähelle ennätystasoista lipunmyyntitulosta”, sanoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

Kesän 2022 ohjelmistossa Oopperajuhlien omia tuotantoja olivat yleisön ikisuosikit George Bizet’n Carmen, Giacomo Puccinin Tosca ja Giuseppe Verdin Aida, josta nähtiin Philipp Himmelmannin uusi ohjaus. Aida nousi yleisön suosikiksi, sen näki 15 500 katsojaa. Tuotantojen nimirooleissa lauloivat kotimaiset tähdet Helena Juntunen (Aida), Tuija Knihtilä (Carmen) ja Miina-Liisa Värelä (Tosca).

Kansainvälisten huippusolistien, kuten Ludovic Tézierin vierailu Toscan Scarpian roolissa sekä Matthew Polenzanin tulkitsema Cavaradossi kuuluivat tämän kesän suurimpiin oopperatapauksiin. Vuonna 2018 yleisön ja kriitikot valloittanut Amadi Lagha palasi odotettuna vieraana Oopperajuhlien yleisön eteen, tällä kertaa Carmenin Don Joséna.

”Kesä onnistui taiteellisesti oikein hyvin, ja oli hienoa päästä viimein toteuttamaan erityisen hartaasti suunnitellut Oopperajuhlat. Aidan uusi ohjaus herätti paljon mielenkiintoista keskustelua, erityisesti teoksen ajankohtaisuuden sekä uudenlaisen visualisoinnin vuoksi. Taiteilijoiden ilo Savonlinnaan paluusta oli käsin kosketeltavaa. Lukuisat sairastumiset aiheuttivat päänvaivaa festivaalin aikana. Kaikeksi onneksi ja urhoollisten sijaisten ansiosta jokainen esitys toteutui suunnitellusti”, taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo.

Vuoden 2022 vierailuesitykset tulivat Kroatian Rijekasta. Kroatian kansallisteatterin vierailun myötä Oopperajuhlilla nähtiin ensimmäisen kerran barokkioopperaa. Ohjaaja Marin Blaževićin näkemys Georg Friedrich Händelin Julius Caesarista sekä virtuoottiset laulajat tempaisivat mukaansa sekä yleisön että kriitikot. Innostuneen vastaanoton sai myös Rijekan toinen vierailuesitys, jossa rinnakkain asettuivat Ferruccio Busonin harvoin esitetty Harlekiini ja Giacomo Puccinin koominen mestariteos Gianni Schicchi, jonka ohjasi legendaarinen Fabrizio Melano.

Konserttitapauksiin sisältyi Ricky-Tick Big Bandin & Julkisen Sanan erityinen comeback-konsertti Oopperajuhlien kutsusta. ”Tämä konsertti on meille iloinen jälleennäkeminen ja erikoistapaus. Uskon, että ilta tulee olemaan yhtä juhlaa koko yhtyeelle ja sitä kautta yleisöllekin”, totesi kapellimestari Valtteri Laurell Pöyhönen ennen esitystä.

Suuria menestyksiä olivat myös norjalaisen Wardrunan loppuunmyyty konsertti sekä kuoromestari Matti Hyökin kunniaksi järjestetty Oopperajuhlakuoron konsertti. Hyökki toimi Oopperajuhlakuoron johtajana vuosina 2008–2021, hänen seuraajanaan aloitti vuoden alussa itävaltalainen Jan Schweiger. Baritoni Ludovic Tézierin ja sopraano Cassandre Berthonin konsertti Olavinlinnassa oli niin ikään yksi Oopperajuhlien tarjoamista maailmanluokan tapauksista.

Ensi kesän uutuudet ja klassikot

Ensi kesänä Savonlinnan Oopperajuhlia vietetään 1.–30.7.2023. Oopperakesän 2023 uutuus on New Yorkiin sijoitettu Charles Gounod’n ooppera Romeo ja Julia, jonka päärooleissa nähdään oopperan supertähdet Lisette Oropesa ja Frédéric Antoun sekä Marjukka Tepponen ja Antonio Poli. Olavinlinnassa nähdään myös täysin uutta suomalaista oopperaa sekä musikaali. Outi Tarkiaisen A Room of One’s Own (Oma huone) ja klassikkojen klassikko Viulunsoittaja katolla nähdään Theater Hagenin vierailuesityksinä.

Kuluneeksi tulee myös 50 vuotta Taikahuilun ensi-illasta Oopperajuhlilla. Esitykset johtaa Sakari Oramo, joka vierailee kapellimestarina Oopperajuhlilla ensimmäistä kertaa. Taikahuilu nähdään kevyesti uudistettuna. Alkuperäisen August Everdingin tulkinnan uudelleenohjaa Erik Söderblom.

Ohjelmistoon palaa Kari Heiskasen ohjaama koominen täysosuma Sevillan parturi, joka riemastutti yleisöä vuonna 2019. Ensi vuosi on myös kilpailuvuosi. Perinteisessä Timo Mustakallio -laulukilpailussa 16.7.2023 etsitään nuorta laulajaa, jolla on poikkeuksellinen ääni tai erityistä tulkinnallista taitoa.

Savonlinnan Oopperajuhlien 2023 liput ovat myynnissä. 10 % ennakkoalennus lipuista on voimassa 30.9. asti.

Lisätietoja:

Ville Matvejeff, taiteellinen johtaja
ville.matvejeff@operafestival.fi

Sonja Eiramo, Head of Marketing Communications
sonja.eiramo@operafestival.fi, p. 040 508 8828