Kategoriat Virittäydy

Antonín Dvořák – tšekkiläinen musiikkinero

Tšekin tasavallassa on syntynyt useita maailmakuuluja säveltäjiä. Antonín Dvořák on epäilemättä yksi soitetuimmista; hänen teoksiaan esitetään konserttisaleissa ja näyttämöillä ympäri maailman. Myös Oopperajuhlilla on tänä kesänä mahdollista kuulla Dvořákin sävellyksiä.

Dvořákin elämä pähkinänkuoressa 

Antonín Dvořák syntyi perheen esikoispoikana 8. syyskuuta 1841 Nelahozevesissä lähellä Prahaa Keski-Böömissä. Hän oli nuoresta asti kiinnostunut musiikista ja soitti lapsena erilaisia instrumentteja. Hän opiskeli urkukoulussa Prahassa, jonne hän myöhemmin asettui asumaan ja jossa myös meni naimisiin.

Hän aloitti säveltämisen 1870-luvulla, ja hänestä tuli ajan myötä varsin suosittu. Vuonna 1884 hänet kutsuttiin Lontooseen johtamaan omaa Stabat Mater -sävellystään, jonka hän sävelsi vuoden ikäisen tyttärensä kuoltua. Dvořák vastaanotettiin Lontoossa valtavalla suosiolla, ja hän loi vahvat suhteet englantilaiseen musiikkimaailmaan. Tämän ansiosta hän sai kunniatohtorin arvonimen Prahassa ja Cambridgessa. Dvořák ystävystyi venäläisen säveltäjän Tšaikovskin kanssa, joka kutsui hänet esiintymään Pietariin ja Moskovaan. Dvořákista tuli maailmankuulu vieraillessaan Yhdysvalloissa, jossa hän asui kolme vuotta 1800-luvun lopulla. Hän oli hyvin tunnettu elämänsä aikana, ja Itävallan keisari nimesi hänet ritariksi. Antonín Dvořák kuoli 1. toukokuuta 1904 aivohalvaukseen. Hänet on haudattu Prahan Vyšehradin hautausmaalle. 

Tunnetuimmat kappaleet ja teokset 

Useimmat klassisen musiikin ystävät muistavat ainakin yhden Dvořákin teoksista, kuten sinfonian nro 9 eli Uudesta maailmasta. Dvořák sävelsi elämänsä aikana lähes 120 teosta, joista suurin osa on laajoja orkesteri-, laulu-instrumentaali- tai dramaattisia teoksia. Hän kirjoitti myös useita oopperoita, kuten Rusalka tai Čert a Káča. Hänen teoksiaan esitetään säännöllisesti tähän päivään asti, ja vaikkapa Rusalkan voit nähdä vieraillessasi Prahan kansallisteatterissa tai Ostravan Määrin-Sleesian kansallisteatterissa. 

Vieraile Dvořákin talossa Nelahozevesissä

Dvořákin lapsuuskoti Nelahozevesissä on suosittu turistikohde. Talo tunnetaan nykyään Antonín Dvořákin muistomerkkinä, ja sitä kunnostetaan parhaillaan ennen sen uudelleen avaamista. Prahan Uudestakaupungista löytyy viehättävä barokkityylinen kesähuvila, joka toimii Kansallismuseon puitteissa Dvořákin museona. Siellä on nähtävillä säveltäjästä kertova näyttely, ja kauniin barokkiarkkitehtuurin lisäksi näet myös Dvořákin työpöydän sekä hänen henkilökohtaisen pianonsa. 

Antonín Dvořákilla on Tšekissä vielä yksi muistomerkki – Keski-Böömissä Vysoká u Příbramě -kylässä sijaitseva pieni linna. Se kuului aiemmin Dvořákin langolle, ja Dvořákit viettivät siellä paljon aikaa. Sanotaan, että Dvořák sai inspiraatiota työhönsä paikalliselta maaseudulta, puistosta ja linnasta; täältä löytyy myös Rusalkan eli Hengettären lampi. 

Missä nauttia Dvořákin musiikista 

Dvořákin Olomouc -festivaali järjestetään vuosittain Olomoucissa toukokuussa. Siellä kuulet enimmäkseen Dvořákin sävellyksiä, mutta myös muiden tšekkiläisten säveltäjien musiikkia. Vuosittainen Dvořákin Praha -festivaali järjestetään syyskuussa. Se on yksi Tšekin suosituimmista festivaaleista. Festivaali järjestetään yleensä Rudolfinum-konserttitalossa, ja erityisiä konsertteja esitetään myös Pyhän Vituksen katedraalissa sekä Pyhän Agnesin luostarissa. 

Dvořákin musiikista pääsee tänä kesänä nauttimaan myös Oopperajuhlilla. Vieraaksemme saapuvan Prahan kansallisoopperan Suuressa oopperakonsertissa kuullaan Dvořákin lisäksi myös muiden tunnettujen tšekkiläisten säveltäjien musiikkia. Národní divadlon solistikunta täydentyy konsertissa upealla tavalla, kun sopraanolegenda Karita Mattila nähdään lavalla myös.

Osta liput

Tekstin lähde.

Lisätietoja Tšekin matkailukohteista täällä.
Lisätietoja Dvořákista täällä.