Prahan kansallisooppera & Karita Mattila
Suuri oopperakonsertti
Prahan kansallisoopperan, Národní divadlon solistikunta täydentyy konsertissa upealla tavalla, kun Karita Mattila, eräs sukupolvensa merkittävimmistä Janáček-sopraanoista tulkitsee Jenufa-oopperan Kostelnička Buryjovkan dramaattista roolia, nyt ensi kertaa Suomessa.
Vain harva pystyy uudistumaan niin, että yli 40-vuotinen ura jatkuu yhä vahvana – mutta kansainvälisesti menestyneimpiin suomalaisiin nykyoopperalaulajiin lukeutuva ja kahdesti Grammy-palkittu Karita Mattila onkin ainoa laatuaan.
Ainutlaatuinen kokonaisuus, josta vastaavat tšekkiläisen oopperakulttuurin tunnetuimmat tekijät: Smetana, Dvořák, Janáček ja Národní divadlo. Ja lavalla myös Karita Mattila!
Suuren oopperakonsertin kapellimestarina on Prahan kansallisoopperan musiikillinen johtaja Robert Jindra. Mattilan lisäksi konsertissa kuullaan Jenufan nimiroolissa sopraano Alžběta Poláčková sekä mm. tenorit Pavel Černoch ja Aleš Briscein.
Nopeimmille –5 % ennakkoetu lipusta marraskuun loppuun saakka (hintaryhmät 1–3). Alennus on otettu huomioon lippujen hinnoissa jo valmiiksi, eli et tarvitse etuhintaisten lippujenostoon koodia. Pandemia peruutti vuonna 2020 Karitan juhlakonsertit, mutta nyt vihdoin saamme juhlia yhdessä. Olethan nopea, viimeksi liput vietiin käsistä.
Kesällä 2024 Karita Mattila tekee myös oopperadebyyttinsä Oopperajuhlilla. Hänet nähdään Ortrudina Wagnerin Lohengrinissa.
TŠEKKILÄISEN MUSIIKIN JUHLAVUOSI – VIERAANA PRAHAN KANSALLISOOPPERA
Vuonna 2024 tulee kuluneeksi 200 vuotta Tšekin klassisen musiikin isän, Bedřich Smetanan syntymästä. Arvostettu ja maineikas Prahan kansallisooppera tuo Olavinlinnaan oopperakonsertin lisäksi myös kaksi kuuluisaa tšekkiläisoopperaa, Smetanan Myyty morsian ja Leoš Janáčekin Katja Kabanova. Heinäkuun viimeinen viikko Olavinlinnassa tulee olemaan todellista tšekkioopperan riemujuhlaa, joten tulethan kanssamme juhlimaan!