Sevillan parturin juonitiivistelmä

Sevillan parturin juonitiivistelmä

Kreivi Almaviva ilmestyy Sevillaan kosiskelemaan tohtori Bartolon kasvattityttö Rosinaa salanimellä Lindoro varmistaakseen, että tyttö ihastuu hänen persoonaansa eikä titteliin. Haastavassa tehtävässä kreiviä auttaa kaupungin paras parturi Figaro, joka suosii strategiassaan valeasuja. Bartolo epäilee kreiviä, koska ei ole tyhmä vaan epäluuloinen. Häntä auttaa taistelussa Rosinan laulunopettaja Basilio, jonka salainen ase on juoru ja sen paisuttaminen skandaaliksi.

Kreivi tunkeutuu Bartolon taloon esittäen humalaista sotilasta. Juoni on onnistumaisillaan, kun paikalle tulee oikea sotilas, itse asiassa lauma sotilaita. Hetken näyttää siltä, että Lindoron käy hullusti. Mutta hänpä ei olekaan köyhä ylioppilas eikä edes humalainen sotilas, vaan kreivi, eikä aatelista voi kuka tahansa ryhtyä sääty-yhteiskunnassa rankaisemaan. Ensimmäinen näytös päättyy suureen päänsärkyyn ja huimaukseen, jota kaikki potevat yhdessä laulaen.

Väliajan jälkeen kreivi tunkeutuu jälleen Bartolon taloon, tällä kertaa esittäen muka sairastuneen laulunopettajan sijaista. Koska kyseessä on komedia, tapahtumia sotkee kirje, joka siirtyy Rosinan ja Lindoron välillä ja päätyy Bartolon käsiin synnyttäen erilaisia väärinkäsityksiä. Lopulta Bartolo kutsuu notaarin ja todistajansa Basilion illaksi luokseen, jotta voi vikkelästi solmia avioliiton Rosinan kanssa ennen kuin kreivi pilaa kaiken.

Orkesteri kehittää myrskyn, joka kuvaa ajan kulumista. On siis ilta. Kreivi ja Figaro kapuavat tikkaita pitkin Rosinan huoneeseen ja joutuvat paljastamaan Lindoron olevan kreivi Almaviva. Orpo, varaton tyttö suhtautuu ihailtavan tyynesti tähän yllättävään käänteeseen. Mutta neidonryöstö ei onnistu, koska Bartolo hakee tikkaat pois parvekkeen alta. Kreivi, Rosina ja Figaro ehtivät kuitenkin ennen Bartoloa vihkitodistuksen luo, kirjoittavat siihen nimensä ja lahjovat Basilion toiseksi todistajaksi. Kun Bartolo tulee sisään, hän ei voi kuin onnitella avioparia ja yhtyä iloiseen rakkauden ylistykseen.

Teksti: Minna Lindgren