Kategoriat Uutiset

Ohjaaja-valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Savonlinnan Oopperajuhlien festivaali-ilmeen ensi kesälle

Ohjaaja ja valokuvaaja Viivi Huuska toteutti Oopperajuhlien kesän 2024 ilmeen yhdessä meikkaaja-maskeeraaja Saara Sarvaksen kanssa. Ilmeen teemana on ”ooppera tulee iholle”. Kahden ihmisen kasvoille on kuvitettu Olavinlinna, Nabuccon kasvoja korostaa salama, Myyty morsian on täynnä iloa ja väriä, Lohengrinin uljaat kasvot saivat ylleen joutsenen. 

Huuska on tullut tutuksi mainos- ja musiikkivideoiden ohjaajana. Hän on ohjannut musiikkivideoita mm. Chisulle, Erika Wikmanille ja Vesalalle. Sarvas on maskeerannut useita Suomen kärkiartisteja ja tehnyt tv- ja radio-ohjelmia. 

”Oli ilo lähteä Savonlinnan Oopperajuhlien projektiin mukaan. Onhan kyseessä instituutio ja ooppera kulttuurin lajina on minulle uusi ja kiinnostava. Ilmeeseen haluttiin kehollisuutta ja maalauksia iholle. Ooppera tarjoilee sielun ja ruumiin kulttuuria, mistä idea on peräisin. Meitä kiinnosti viedä maalaukset kasvoille, ja mietimme mitä voisimme kertoa kunkin oopperan sielusta ja olemuksesta piirroksen kautta. Etsimme sopivan mallin ja suunnittelimme kasvomaalaukset jokaiselle kesän oopperalle niin, että kokonaisuus kertoisi kunkin teoksen tarinaa. Ihmisen kasvot ja ilmeet ovat tässä toteutuksessa pääosassa”, Huuska kertoo.  

“Luova prosessi yllättää aina. Kaupallisemmissa projekteissa ollaan hyvin suunnitelmallisia, mutta tässä sai olla luovempi ja se oli jännittävää. Ooppera on itsessään hyvin voimakasta ja liikkuvan kuvan kanssa se toimii mahtavasti. Musiikki luo oman tason ja pinnan liikkuvaan kuvaan. Ymmärrän nyt, miksi ihmiset haluavat käydä oopperassa, pelkkä musiikki itsessään on jo todella vaikuttavaa”. 

Huuskan ja Sarvaksen työ jatkaa maineikkaiden suunnittelijoiden visualisointeja, joissa tiivistyvät kunkin oopperakesän ohjelmisto ja teemat. Olavinlinna ja kesän oopperat luodaan nyt viidettä kertaa uuden idean pohjalta ja uuden suunnittelijan kanssa. Edelliset linnat on nähty kukista, hiuksista ja täytekakusta visualisoituna, viime vuonna Olavinlinna vietiin pelimaailmaan.  

“Tiesin, että Oopperajuhlat on tehnyt hienoja ilmeitä, joka on ollut virkistävää ja ihanaa. Oli mahtava päästä jatkamaan tätä työtä”, Huuska hymyilee.  

Katso uusi festivaalivideo alta ja tutustu lisää ilmeeseen kuvapankissamme.

Työryhmä

Viivi Huuska, ohjaaja ja valokuvaaja 
Saara Sarvas, maskeeraaja
Lungi & Co, tuotantoyhtiö
Antero Jokinen, AD
Iina Merikallio, konseptisuunnittelija ja copywriter

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt

Sonja Eiramo, Head of Marketing Communication
Puh. 040-5088828
sonja.eiramo@operafestival.fi