Kategoriat Virittäydy

Mustakalliosta maailmalle

Vuodesta 1974 lähtien järjestetty Timo Mustakallio -laulukilpailu poikkeaa monista muista kilpailuista, sillä se ei etsi parasta vaan lupaavinta. Kaikille osallistujille kilpailu on suuri mahdollisuus. 

Timo Mustakallio -laulukilpailun tähän mennessä 31 voittajaa ovat lunastaneet heille asetetut odotukset eri tavoin. Kukin heistä on löytänyt oman paikkansa ja tapansa toteuttaa itseään laulajana, vaikka elämä ja uraodotukset ovat saattaneet iän myötä muuttuakin. Yksi varhaisimmista voittajista (1975), baritoni Walton Grönroos teki kansainvälisen uran laulajana ja toimi Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana 1987–1991 ja Kansallisoopperan pääjohtajana 1992–1996. Oopperajuhlien johtoon suurilta kansainvälisiltä näyttämöiltä palasivat myös Raimo Sirkiä (1981) ja Jorma Silvasti (1982). 

Voittajien nimilista vilisee suomalaisia tähtiä

Mezzosopraano, myöhemmin sopraano, Päivi Nisula (1989) teki pitkän uran Kansallisoopperan solistikunnassa ja perusti aktiivisesti toimivan Saaristo-oopperan. Sopraanot Johanna Rusanen (1995) ja Helena Juntunen (2000) ovat myös erinomaisia esimerkkejä Mustakallioista maailmalle ponnistaneista huippusolisteista, tuoreimmista kuten Marjukka Tepponen (2008), Miina-Liisa Värelä (2011), Tuuli Takala (2013), Markus Suihkonen (2015) tai Aurora Marthens (2017) puhumattakaan. On myös syytä todeta, että moni aikanaan palkitsematta jäänyt kilpailija on sittemmin tehnyt komean oopperauran. Heistä mainittakoon vaikkapa baritonit Hannu Niemelä, Juha Kotilainen ja Jukka Rasilainen. Vuodesta 1991 alkaen kilpailussa on jaettu myös Suomen kulttuurirahaston Eero Rantalan rahaston palkinto, jonka ovat voittaneet mm. sopraano Anna-Kristiina Kaappola (1991) ja tänä kesänä Oopperajuhlien Taikahuilun Sarastron roolin laulava basso Mika Kares (2004). 

Mustakallio-kilpailun tuomariston kokoonpano on kevyt. Siihen kuuluvat puheenjohtajan lisäksi kaksi muuta jäsentä. Päätökset syntyvät nopeasti ja perustelut ovat kannustavia. He eivät etsi välttämättä kilpailun pisimmälle kehittynyttä, valmista laulajaa, vaan poikkeuksellista ääntä ja tulkinnallista taitoa. 

”Kilpaileminen on kuin avoin koelaulu, jossa pääsee kerralla esittäytymään isolle joukolle uran kannalta tärkeitä ihmisiä.”
– Iris Candelaria

Nopea ylennys

Kahden viimeisen kilpailun voittajat Iris Candelaria (2019) ja Johan Krogius (2021) ovat vielä uransa alussa, mutta herättäneet jo nyt huomattavaa kiinnostusta. Ensi kesänä he ottavat paikkansa Olavinlinnan näyttämöllä Mozartin Taikahuilun Paminan ja Taminon rooleissa. Mustakallio-kilpailu oli molemmille ensimmäinen laulukilpailukokemus. 

”Kilpaileminen on kuin avoin koelaulu, jossa pääsee kerralla esittäytymään isolle joukolle uran kannalta tärkeitä ihmisiä,” Iris sanoo. Vaikka Timo Mustakallio -kilpailu on rakenteeltaan kevyt ja vain yksipäiväinen, se on osallistujalle todella jännittävä. ”On onnistuttava kerralla ja näytettävä, mitä osaa. Täytyy vain toivoa, että juuri silloin kaikki on kohdallaan!” 

Timo Mustakallio -laulukilpailun tavoitetta löytää lupauksia Iris pitää nuorelle laulajalle hyvänä. ”Se hiukan poistaa teknisen suorituksen paineita, mikä on laulukilpailulle todella hyvä lähtökohta.” Iris kiittää myös kilpailun tuomia mahdollisuuksia. Sekä hän että Johan esiintyivät Savonlinnassa solisteina Aidassa jo viime kesänä ja tulevana kesänä he ovat jo päätehtävissä. ”Saatiin todella nopea ylennys, suorastaan rakettimainen urakehitys”, kuuluu naurun keskeltä. 

”Kyllähän Mustakallio-kilpailu on tärkeä. Se on ilman muuta avannut paljon ovia.”
– Johan Krogius

Kesän 2022 uuden Aidan lähetin roolissa nähtiin ja kuultiin Johan Krogius.

 

Vuoden 2021 voittaja Johan Krogius vastaa puhelimeen Berliinistä, jossa hän harjoittelee parhaillaan – Taikahuilua! Hän kertoo olevansa ”kasvamassa ja opiskelemassa” Berliinin valtionoopperan oopperastudiossa, jossa aloitti vuonna 2022. Kuluvalla kaudella hänellä on n. 35 esiintymistä oopperan lavalla, niistä yksi on ensimmäisen papin rooli Berliinin valtionoopperan Taikahuilussa. Ohjaus, kuinka ollakaan, on August Everdingin. Siis saman ohjaajan kuin sekin versio, joka vakiintui Savonlinnan ohjelmistoon 50 vuotta sitten. ”Vaikka roolini on täällä toinen, voin samalla silmäillä kokonaisuutta ja katsella, mitä Tamino teoksessa touhuaa. Samalla saan käsityksen siitä, minkälainen ohjaaja Everding on ollut!” 

Vaikka sekä Iris että Johan toteavat, että kilpailuihin osallistuminen vie valtavasti energiaa, eivätkä seuraavat kisat välttämättä hetkeen käy mielessä, heille tärkeää oli myös Mustakallio-kilpailun henki. Kilpailijat tukevat ja ymmärtävät toisiaan. ”Kyllähän Mustakallio-kilpailu on tärkeä. Se on ilman muuta avannut paljon ovia”, sanoo Berliinissä tulevaa Taminoaan tarkkaileva Johan. 

Ensi kesänä Timo Mustakallio -laulukilpailu antaa mahdollisuuden jälleen uusille nouseville kyvyille. On seuraavien vuoro valmistautua, jännittää ja antaa kaikkensa. Timo Mustakallio -laulukilpailun järjestävät Savonlinnan Oopperauhlat, Timo Mustakallio -säätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Eero Rantala -rahasto. 

Teksti: Hannele Eklund, juttu on julkaistu vuoden 2023 lehdessä.
Pääkuva: Iris Candelaria kesällä 2022 Aidan papittarena.

Timo Mustakallio -laulukilpailu Savonlinnasalissa 16.7., liput ja lisätiedot täältä.